
Linnankosken uusi tasoristeys ja alikulkutunneli vanhan puutarhan taakse
Linnankosken tasoristeys poistuu tulevaisuudessa yleisen liikenteen käytöstä. Uusi ratayhteys edellyttää alikulkuyhteyden, mutta se ei mahdu Linnankosken tasoliittymän paikalle Vuoksen läheisyyden vuoksi.
Alun perin uudeksi tasoristeys- ja alikulkupaikaksi suunniteltiin Puutarhankadun jatketta. Alueen asukkaat eivät pitäneet vaihtoehtoa hyvänä. Uuden ratkaisun tarjosi vanhan puutarhan tontin omistava Petri Wikström. Hän tarjoutui myymään puutarhatonttinsa, jotta tieyhteys tulevalle alikululle saadaan järjestymään.
─ Tontti on meille nykyisellään tarpeeton, Wikström toteaa.
Wikström ja kaupunki aloittivat neuvottelut maakaupasta.
─ Neuvottelut etenivät hyvin ja me olemme todella iloisia, että tähän löytyi parempi ratkaisu asukkaiden kannalta. On hienoa, ettemme joudu rakentamaan uutta tieyhteyttä nykyisten asuinkiinteistöjen välistä, kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma toteaa.
Kaupunki ostaa noin 9800 neliön Ahopellon puutarha-alueen 94 000 eurolla.
Valtio maksaa rakentamisen
Uuden alikulun ja tieyhteyden rakentamisaikataulusta ei ole vielä tietoa. Se voi odottaa vielä pidemmän aikaa, sillä rakentaminen odottaa päätöstä kaksoisraiteesta.
Suunnitelmilla oli silti jo kiire, sillä nyt suunnitellut rataan liittyvät kustannukset kattaa valtio. Mikäli suunnitelmia ei olisi vielä saatu tehtyä, alikulun ja tieyhteyden kustannukset olisivat kaatuneet kaupungin vastuulle kaksoisradan toteutuessa.
Asemakaavan muutosluonnokset alueesta laitetaan nähtäville marraskuussa. Uusi Väyläviraston ratasuunnitelma valtakunnan rajalta Sienimäelle vaatii muutoksia asemakaavaan ja ympäristöön laajemminkin. Isoimmat muutokset koskevat Linnankosken tasoristeyksen ohella myös Imatrankosken asemaa sekä kolmioraidetta Kartanonkadun ja Kuutostien välillä.
Valtuuston päätettäväksi nämä muutosehdotukset ovat tulossa alkuvuodesta 2022.
Aivan muuttumattomana vanhan puutarhan tontti ei säily. Tontin vanhojen rakennusten purku alkaa todennäköisesti jo ensi vuonna.
Uudelle katuyhteydelle nimi
Vanhan puutarhatontin läpi rakentuu aikanaan uusi yhteys Vuoksentieltä alikulun kautta Sotkulammentielle.
Tuo tieyhteys on suunnittelijoiden pöydällä vielä vailla nimeä. Imatran kaupunki järjestääkin nimikyselyn. Mikä nimi sopisi alueelle?
Kerro oma ehdotuksesi vastaamalla kyselyyn.
Vastausaika päättyy 19.12.2021
Uuden nimen keksijä saa kaupungilta pienen tuotelahjan.
Lisätietoja:
Kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma, p. 020 617 4418 paivi.ala-vannesluomaimatra.fi (paivi[dot]ala-vannesluoma[at]imatra[dot]fi)