Kuva
Joki, jonka vastarannalla on Imatran kaupungintalo.
Toinen laitureista asennetaan kaupungintalon ja kulttuuritalo Virran kohdalle.

Vuokselle asennetaan ensi viikolla kaksi uutta laituria

Tiedote
20.10.2021 18:01
Veneilykäyttöön tarkoitetut laiturit tuovat lisäpotkua Vuoksen matkailun kehittämiseen ja parantavat joen virkistyskäyttömahdollisuuksia.

Vuoksen varrelle asennetaan ensi viikolla kaksi laituria. Laiturit tulevat Mansikkalaan kaupungintalon ja Kulttuuritalo Virran väliin sekä Imatrankoskelle Tainionkoskentien ja Heikinkadun risteyksen paikkeille.

Laiturit on tarkoitettu veneilykäyttöön. Niitä voivat hyödyntää niin paikalliset asukkaat kuin yrittäjät.

Tarkoitus on kehittää Vuoksen matkailua ja monipuolistaa sen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Laiturit voivat olla esimerkiksi risteily-yrittäjien, tapahtumajärjestäjien ja kalastajien käytössä. Ehkäpä tulevaisuudessa koskinäytöksen jälkeen voi ottaa vesitaksin ja vierailla sen kyyditsemänä uudessa erä- ja luontokulttuurimuseossa, joka on perustettu nykyisen kaupungintalon rakennukseen, hankevastaava Minna Kähtävä-Marttinen sanoo.

Käytössä ympäristöystävälliset materiaalit

Laiturit on tehty pääosin ympäristöystävällisistä materiaaleista. Kansirakenne on myrkytöntä lehtikuusta. Kyllästettyä puuta on käytetty niin vähän kuin mahdollista.

–Olemme keskustelleet materiaaleista ympäristötoimen asiantuntijoiden kanssa. Laitureista on tehty niin Vuoksi-ystävällisiä kuin mahdollista on, Kähtävä-Marttinen kertoo.

Ulkoisesti uudet laiturit muistuttavat Siitolan rannassa olevaa uimalaituria.

Asennus alkaa maanantaina

Laiturit kuljetetaan Imatralle sunnuntaina 24.10. Asennus aloitetaan maanantaina. Laiturit lasketaan veteen lumenkaatopaikan kohdalta Varpasaaresta ja hinataan paikoilleen Mansikkalaan ja Imatrankoskelle.

Asennushetki on hyvä, sillä Vuoksen pinta on tällä hetkellä normaalia matalampi Fortumin tekemien padon korjaustöiden takia.

–Erityisesti Imatrankoskella laiturin paikka on melko matala. Nyt meillä on hyvä tilaisuus testata, että laiturit toimivat matalankin veden aikana. Vedenpinnan vaihteluita tulee olemaan jatkossakin on hyvä varmistaa, että laiturit toimivat kaikissa tilanteissa.

Laiturit ovat veneilijöiden käytössä heti asennustöiden valmistuttua. Jäiden saapumisen aikaan katsotaan, täytyykö laiturit nostaa osittain tai kokonaan talven ajaksi kuivalle maalle.

Ensi vuonna laitureille vedetään sähköt ja rakennetaan kulkuväylä Vuoksen vierustan kävelyteille.

Laiturit kustantaa Visit Vuoksi -hanke

Laiturit on hankkinut CBC Visit Vuoksi -hanke. Niiden kustannus on noin 50 000 euroa.

CBC Visit Vuoksi -hanke on saanut rahoituksen Kaakkkois-Suomi – Venäjä CBC –ohjelmasta, ja sen kustannusarvio on 834 355 €, josta ohjelman tukea on 667 484 €. Hankkeen päätoteuttaja Suomessa on Imatran kaupunki ja Venäjällä Leningradin alueen matkailutietokeskus, Leningradin alueen luonnonsuojelu- ja metsänhoito-osasto sekä Losevon matkailukeskittymä. Kukin toimija vastaa hankkeessa omasta sisältökokonaisuudestaan. Hanke kestää 2,5 vuotta syksyyn 2022 saakka. 

 

Lisätietoja laitureista ja hankkeesta:
Hankevastaava Minna Kähtävä-Marttinen, 020 617 2256, minna.kahtava-marttinenatimatra.fi (minna[dot]kahtava-marttinen[at]imatra[dot]fi) (poissa 21.–22.10.)

Lisätietoja laitureiden asentamisesta:
Rakennnuttaja Henry Tapiola, 05 235 2827, henry.tapiolaatimatra.fi (henry[dot]tapiola[at]mitra[dot]fi)