
Ari Lindeman ykkösvastuuseen tänään
Lindemanin varsinainen virkakausi johtajana alkaa 1.3.2022.
Mutta miksi Lindeman halusi Imatralle?
─ Yhteisen hyvän tekeminen kiinnostaa. Imatra on minusta sopivan kokoinen kaupunki Saimaan kainalossa ja rajalla. Täällä ihmisissä on omanlaista reippautta, Lindeman perustelee.
Keskusteleva vastuunkantaja
Uusi kaupunginjohtaja kertoo olevansa diplomaattinen ja keskusteleva.
─ Osaan kyllä kertoa oman näkemykseni hyvin vahvasti. Välttämättä se ei silti ole aina se lopputulos, mihin päädytään, Lindeman naurahtaa.
Hän kuvailee viihtyvänsä altavastaajan roolissa eikä paheksu hullunrohkeaakin vastuunkantoa.
─ Haluan olla vahvasti mukana tekemässä asioita. Minulle tärkeää on myös globaali perspektiivi eli kansainvälisyys.
Mitä muutoksia Imatran kaupungissa on luvassa uuden johtajan myötä?
─ Ensin pitää kuunnella sitä, mitkä tunnelmat ovat. Toivon, että ihmiset elävät hyvää elämää myös töissä. Ammattiylpeyden ja ilon löytäminen työhön on tärkeää. Minulle myös yhteistyö luottamusmiesten kanssa on olennaista. Aion olla johtaja, joka tuo päättäjille erilaisia vaihtoehtoja.
Heti kiinni budjettiin
Vaikka Lindeman kuulostelee aluksia tunnelmia, on hän jo nyt joutunut tosiasioiden eteen. Kaupungin ensi vuoden talousarvio pitää saada valmiiksi marraskuussa.
─ Lähtökohtani valmisteluun on, että elämme jatkossakin tasapainoisesti. Rakennamme elinvoimaa yhdessä. Jatkamme kiinteistöjen jalostamista. Kiinnitämme huomiota isoihin asioihin, kuten infran ylläpitokustannuksiin. Vedenkin pitäisi kulkea puhtaana putkissa.
─ Myös investointien jaksottaminen on yksi keskeinen osa. Luvassa on heti isoja ratkaisuja, kuten urheilutalo, Napinkulma ja kaupungintalon muutto.
Hyvillä mielin
Kaupunginjohtajan valintaprosessi jakoi Imatralla mielipiteitä. Lindeman kertoo ymmärtävänsä eri mieltä olleita. Hän korostaa, ettei ole kokenut negatiivista kohtelua suoraan.
─ Yksimielisiä johtajahakuja on vain harvoin. Yhden äänen ratkaisuja on monessa kunnassa. Tilanne on Imatralla uusi kaikille, kun valtuustokin on työnsä alussa. Minunkin on hyvä aloittaa. Imatralla johtamisrakenteen muutosta on valmisteltu yhden johtajan malliin johdonmukaisesti jo paljon kauemmin kuin kaupunginjohtajan haku käynnistyi.
Tämä juttu on julkaistu Imatran kaupungin asukaslehdessä, joka jaetaan kotiin 29.-30.9.2021.
Kuka?
- Nimi: Ari Lindeman
- Ikä: 53 vuotta
- Kotipaikka: Kouvola, vaihtuu Imatraksi syksyllä.
- Perhe: Kolme aikuista lasta ja naisystävä
- Harrastukset: Ulkoilu, viime aikoina erityisesti pyöräily ja retkeily. filosofinen kirjallisuus ja pianonsoiton opiskelu.
- Erityinen muisto Imatrasta: Immolassa saatu sissikoulutus. Lindeman on reservin yliluutnantti.