
Nuorten aikuisten taidepaja käynnistyy Torigalleriassa
16–28-vuotiaille suunnattu taidepaja alkaa huomenna tiistaina. Ryhmä kokoontuu Torigalleriassa tiistaisin kello 17–19.
Paja kokoontuu 19.10 saakka. Syksyn aikana tutustutaan erilaisiin taiteen teon muotoihin: ohjelmassa on muun muassa piirtämistä, nykytaidetta ja valokuvaamista.
Ohjaajina toimivat taidegraafikko Tuukka Teponoja ja kuvanveistäjä Olli Tammi.
Nuorten toivomaa toimintaa
Taidepaja järjestetään nuorten toiveesta.
–Kun kysyimme nuorten mielipiteitä viime talvella, esiin nousi toive nimenomaan tämän tyyppisestä laadukkaasta taidetoiminnasta, nuorten palveluiden tiimivastaava Niina Kupiainen kertoo.
–Tavoitteena on, että nuoret pääsevät kokeilemaan taiteen tekemistä ja sitä kautta heräisi kiinnostus harrastaa taidetta muutenkin.
Taidepaja on maksuton. Mukaan voi ilmoittautua tästä linkistä, ottamalla yhteyttä nuorten palveluihin sosiaalisessa mediassa tai tulemalla paikan päälle Torigalleriaan.
Paja järjestetään yhdeksän kertaa ja viimeinen kokoontuminen on 19.10. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Pajan päätteeksi järjestetään näyttely, joka suunnitellaan ja kootaan yhdessä nuorten kanssa.
Taidepaja järjestetävät Imatran kaupungin nuorten palvelut, Ohjaamo Imatra ja Kaakon taide.
Lisätietoja:
Nuorten palveluiden tiimivastaava Niina Kupiainen, 020 617 7201, niina.kupiainenimatra.fi (niina[dot]kupiainen[at]imatra[dot]fi)
Ohjaamoneuvoja Iina Kovalainen, 020 617 7277, iina.kovalainenimatra.fi (iina[dot]kovalainen[at]imatra[dot]fi)