Koulun piha.
Kosken koulukeskuksen pääsisäänkäynti on Sulkukujan puoella.

Kosken koulukeskuksen liikennejärjestelyt muuttuvat

Uuden koulukeskuksen pääsisäänkäynti on Sulkukujan päädyssä. Sitä kautta kulkee myös isompien oppilaiden saattoliikenne. Pienimmät oppilaat voi tuoda kouluun Kanavakadun puolelta.

Kosken koulukeskuksen liikennejärjestelyt muuttuvat uudistuvan koulukeskuksen myötä.

Vanhaa reittiä Kanavakatua pitkin kulkevat autokyydillä jatkossa ainoastaan vanhan lyseon rakennuksessa opiskelevat oppilaat. Lyseon rakennuksessa opiskelevat esikoululaiset, 1. ja 2. luokkien oppilaat sekä osa 3.- ja 4.-luokkalaisista.

–Jättöpaikka on Kanavakadun varressa kadun oikeassa reunassa, kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma kertoo.

Muissa rakennuksissa opiskelevien oppilaiden saattoliikenne kulkee Sulkukujan kautta. Jättöpaikka on Sulkukujan puoleisen parkkipaikan ja metsämoduulin välissä.

Ajoneuvoliikenne niin Kanavakadulla kuin Sulkukujalla on yksisuuntaista. Koulukeskuksen pääovi sijaitsee Sulkukujan puolella.

Polkupyörille, mopoille ja henkilökunnan autoille omat parkkipaikat

Polkupyöräparkit ovat koulukeskuksen Kanavakadun puoleisessa päädyssä sekä koulualueen Vuoksen puoleisella reunalla.

Mopoparkki on pääkoulun Vuoksen puoleisella seinustalla. Mopoparkkiin ajetaan Kanavakadulta kääntyvää Koulukellonkujaa pitkin. Koulukellonkuja on muulta osin sallittu ainoastaan huoltoajolle, eikä sitä pitkin pääse kulkemaan moottoriajoneuvoilla Sulkukujalle saakka.

Bussilinjojen 1, 2, 3, 4 ja 5 pysäkit Imatrankoskentien varressa palvelevat Kosken koululaisia jatkossakin. Myös Perä-Meltolasta Itä-Siitolaan kulkevan linjan 6 uudet pysäkit Vuoksentien varrella otetaan käyttöön.

Henkilökunnan ajoneuvoille tarkoitettu parkkialue on Sulkukujan päässä. Henkilökunta voi pysäköidä lisäksi myös Kanavakadun varrella oleville parkkipaikoille.

Koulumatkalla oltava varovainen

Kosken koulukeskukseen siirtyy tulevaksi lukuvuodeksi joukko uusia oppilaita. Koulureitin kulkemista kannattaa harjoitella lasten kanssa ennakkoon.

–Samalla on hyvä kerrata lapsen kanssa turvallisen liikennekäyttäytymisen periaatteet: pyörillä kuljetaan aina oikeassa reunassa ja rinnakkain ei kannata ajella. Myös kävellen liikkuvien on huolehdittava siitä, että muutkin kulkijat pääsevät kulkemaan, Ala-Vannesluoma muistuttaa.

Rajapatsaan suunnalta tulevien kannattaa huomioida käynnissä oleva siltatyömaa ja noudattaa sen kohdalla erityistä varovaisuutta. Siltatyömaan läpi pääsee kulkemaan kävellen ja polkupyörillä, mutta ajoneuvoliikenne on työmaa-alueella poikki.

Imatrankosken suunnasta tulevien on kuljettava erityisen tarkasti etenkin Imatrankosken sillalla.

Kosken koulukeskuksen läheisyyteen on asennettu pienistä liikkujista muistuttavia vilkkuvaloja. Autojen nopeusrajoitus koulukeskuksen läheisyydessä on 40 km/h ja niin kutsutussa lyseon mutkassa 30 km/h.

–Muitakin liikenneturvallisuustöitä on tulossa. Esimerkiksi esiselvitys Imatrankosken sillan liikenneturvallisuuden parantamiseksi on alkamassa, Ala-Vannesluoma kertoo.

Syyslukukausi alkaa Imatran kouluissa keskiviikkona 11.8. Tarkat tiedot kouluun tutustumisesta sekä ensimmäisten koulupäivien aikatauluista lähetetään huoltajille Wilman kautta.

 

Lisätietoja:
Johtava rehtori Johanna Ovaska, 020 617 5813, johanna.ovaska@imatra.fi

Kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma, 020 617 4418, paivi.ala-vannesluoma@imatra.fi (tavoitettavissa aikaisintaan 16.8. alkaen)

file type icon

Lataa koulualueen kartta tästä linkistä.

Koulukeskuksessa on neljä rakennusta

  • Vanhassa lyseon rakennuksessa työskentelevät
    • esiopetus
    • 1K ja 2K (kaksikielinen opetus)
    • 1A ja 1B
    • 2A, 2B ja 2C
    • 3A, 3B ja 3C
    • 4A
    • saattoliikenne Kanavakadulta
  • Metsämoduulissa työskentelevät
    • 3K, 4K, 5K ja 6 K (kaksikielinen opetus)
    • 5A, 5B ja 5C
    • saattoliikenne Sulkukujalta
       
  • Banaanimodulissa työskentelevät
    • 4B ja 4C
    • 6A
    • osa yläkoulun luokista
    • saattoliikenne Sulkukujalta
       
  • Päärakennuksessa työskentelevät
    • 6B ja 6C
    • osa yläkoulun luokista
    • saattoliikenne Sulkukujalta

    Kosken koulukeskus

    • Esiopetus, ala- ja yläkoulu sekä Itä-Suomen koulun luokat 1–9
    • Painottuu kieliin ja kansainvälisyyteen: koulukeskuksessa on kaksikielistä opetusta (suomi-englanti) sekä maahanmuuttajien valmistavaa opetusta
    • Koulukeskuksen pihapiirissä opiskelee elokuusta lähtien noin 900 oppilasta
    • Kolmas Imatran uudistettu koulukeskus: Vuoksenniskan koulukeskus valmistui vuonna 2019 ja Mansikkalan koulukeskus vuonna 2020