Kuva
Imatrankosken koulurakennus
Imatrankosken koulu

Imatrankosken ja Meltolan koulujen irtaimistoa kaupataan huutokaupoissa kesäkuussa

Tiedote
31.5.2021 13:20
Huutokaupat järjestää vanhempaintoimikunta. Kertyvät varat käytetään Kosken koulukeskuksen oppilaiden hyväksi.

Imatrankosken ja Meltolan koulujen oppilaat siirtyvät elokuussa uuteen Kosken koulukeskukseen. Vanhat koulurakennuksen Imatrankoskella ja Meltolassa suljetaan.

Suljettavien koulujen irtaimistoa myydään vanhempaintoimikunnan järjestämissä huutokaupoissa keskiviikkona 16.6.

Kaupattavana tulee olemaan kaikki se irtaimisto, jota ei siirretä Kosken koulukeskukseen.

–Myyntiin tulee esimerkiksi pulpetteja, kaappeja, sisäliikuntavälineitä ja soittimia. Ulkoleikkivälineitä ja -kalusteita ei myydä vaan ne jäävät toistaiseksi paikoilleen, vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Sami Karttunen kertoo.

Ostajat voivat tutustua kaupan oleviin tavaroihin huutokaupan aikana. Jos aikeena on ostaa isompi kokonaisuus kerrallaan, kohteisiin voi päästä tutustumaan myös ennakkoon.

–Tällaisessa tilanteessa yhteyttä voi ottaa minuun, Karttunen toteaa.

Tavara myydään siinä kunnossa kuin se myyntihetkellä on

Imatrankosken ja Meltolan kouluissa on vuosien varrella ollut joitain sisäilmaongelmia, jotka on korjattu asiantuntijan korjaussuunnitelmien mukaisesti.

Tämä kannattaa huomioida kaupanteossa.

–Ostaja allekirjoittaa kaupanteon yhteydessä dokumentin, jossa kerrotaan, että kalusteet ja muu irtaimisto myydään siinä kunnossa kuin missä ne kaupantekohetkellä ovat. Samalla allekirjoituksella ostaja vakuuttaa olevansa tietoinen siitä, että irtaimisto on sijainnut mahdollisesti sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa, kaupungin tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen sanoo.

Tiedot rakennusten sisäilmatutkimuksista ovat nähtävillä huutokaupoissa.

Suljettavista kouluista siirretään jonkun verran irtaimistoa uuteen koulukeskukseen. Siirrettäviä tavaroita ovat lähinnä käsityötarvikkeet, esimerkiksi ompelukoneet, akkuporakoneet ja neulepuikot sekä koulujen taulut, Kosken koulukeskuksen johtava rehtori Johanna Ovaska kertoo.

–Siirrettävät tavarat puhdistetaan asiaankuuluvasti ennen siirtoa.

Huutokauppojen tuotoilla tuetaan oppilaita

Huutokaupoista tuleva tuotto menee kokonaisuudessaan uudelle Kosken koulukeskuksen vanhempaintoimikunnalle.

Vanhempaintoimikunta tukee keräämillään rahoilla koulujen toimintaa järjestämällä esimerkiksi tapahtumia sekä jakamalla stipendejä oppilaille.

Päätös irtaimistojen luovuttamisesta vanhempaintoimikunnalle on tehty hyvinvointilautakunnan kokouksessa huhtikuussa 2020.

Lisätietoja:
Vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Sami Karttunen, sami.karttunenatstoraenso.com (sami[dot]karttunen[at]storaenso[dot]com), 040 553 8629
Johtava rehtori Johanna Ovaska, johanna.ovaskaatimatra.fi (johanna[dot]ovaska[at]imatra[dot]fi), 020 617 5813
Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, sami.turunenatimatra.fi (sami[dot]turunen[at]imatra[dot]fi), 020 617 4450

Huutokaupat keskiviikkona 16.6.

  • Imatrankosken koulu (Koulukatu 69) kello 16–18
  • Meltolan koulu (Vaarinkuja 6) kello 18–20
  • Maksu käteisellä
  • Huomioithan voimassa olevat koronarajoitukset