Kuva
Taideteos, jossa lintujen ja kalojen sioilhuetteja katosta roikkumassa
Anne Tammisen Vuo-teos

Anne Tammisen Vuo-teos ilahduttaa koulun arkea Koskella

Tiedote
12.5.2021 17:42
Teoksessa on yhteensä 54 hahmoa Vuokselta.

Rakenteilla olevan Kosken koulukeskuksen aulatilaan on ripustettu kuvataiteilija Anne Tammisen taideteos Vuo.

Teos muodostuu Vuoksella elävien lintu- ja kalalajien silueteista. Taiteilija on tuonut tilaan muun muassa sinisorsan, telkän, isokoskelon, merimetson, allin harjuksen, nieriän, kuhan ja muikun.

Halusin teokseen paikallisia vesieläimiä. Ne muodostavat virran ja mutkittelevat tilan halki. Lajien tunnistaminen tulee kouluympäristöön mukavana lisänä, Anne Tamminen sanoo.

Teoksessa on yhteensä 54 hahmoa, joiden koko vaihtelee 70-130  senttimetrin välillä. Teoksen materiaali on laserleikattua alumiinia, joka on anodisoitu silkkimäisen himmeäksi. Pienimmät hahmot ovat sinisiä.

Kaikkiin kouluihin taidetta

Anne Tammisen Vuo on prosenttitaidetta.

─ Kaupunki päätti, että jokaiseen uuteen koulukeskukseen arjen keskelle tulee taidetta.  Tämä on nyt tällä erää viimeinen ja samalla neljäs hankittu teos, kouluverkkouudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Anna Helminen toteaa.

Koskella propsenttitaidetta on tuplasti, sillä 60 000 euron taidevaraus jaettiin kahden taiteilijan kesken. Jo aiemmin on paljastettu taiteilija Zindy Vähäkankaan teos Fortitudo.

Tamminen ja Vähäkangas valittiin taidekilpailun perusteella. Kilpailu oli suunnattu ammattitaiteilijoille, joilla on Imatra-yhteys. Tamminen on valmistunut kuvataiteilijaksi Imatran taideoppilaitoksesta ja myöhemmin kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Hän asuu nykyään Hämeenlinnassa.

Oli siinä mielessä helppoa tehdä tätä teosta, koska  Imatra on niin tuttu ja vietän edelleen  Imatralla kesää Big band -leirillä. Opiskeluaikoinani olen kuvittanut Imatran historiikkia. Teos tuntui hauskalta yhtymäkohdalta kaikkeen kokemaani, Tamminen kertoo.

Kosken koulukeskuksen uudisrakennus avaa ovensa elokuussa.

 

Lisätietoja:

Taiteilija Anne Tamminen, p. 044 382 2573,  anneatannetamminen.net (anne[at]annetamminen[dot]net)

Taidehankkeen koordinaattori Reetta Ahonen, p. 0503645543, reetta.e.ahonenatoutlook.com (reetta[dot]e[dot]ahonen[at]outlook[dot]com)

Ohjausryhmän puheenjohtaja Anna Helminen,  p. 020 617 2280, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)