Kuva
Havainnekuva bussista, jossa on keltaisia kuvioita.
Kuvan kaltaiset bussit tulevat kesällä Imatralle. Autoihin tulee Imatran logot.

Kesäkuussa Imatran liikenteessä ajavat keltavalkoiset bussit

Tiedote
21.4.2021 00:15
Sähköbussien tulo siirtyy ensi vuoteen, väliaikakalustolla ajavat tutut kuskit.

Imatran katukuvaan ilmestyvät kesäkuun alussa keltavalkoiset bussit kaupungin logoilla. Näillä busseilla ajetaan paikallisliikennettä vähintään vuoden verran.

Kaupunki päätti tammikuussa kilpailutuksen jälkeen vaihtaa paikallisliikenteen tuottajaksi V-S Bussipalvelut Oy:n. Imatra on siirtymässä kokonaan sähköbusseihin.

Kilpailutuksessa mukana olleet kaksi yhtiötä tekivät päätöksestä valituksen markkinaoikeuteen. Tätä päätöstä joudutaan odottamaan arviolta tämän vuoden loppupuolelle asti.

─ Koska kyseessä on kaupunkilaisille välttämätön palvelu, meillä on oikeus solmia väliaikainen sopimus. Se on nyt tehty V-S Bussipalvelujen kanssa siihen asti, kun saamme markkinaoikeudesta ratkaisun, kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma sanoo.

Sähköbusseihin ainakin vuosi

Mikäli markkinaoikeus antaa luvan sopimuksen tekemiselle V-S Bussipalvelun kanssa, laitetaan sähköbussit tilaukseen.

Niiden hankinta-aika on noin kahdeksan kuukautta, joten sähköbussien saaminen Imatralle tulee kestämään ainakin vuoden.

Vaikka väliaikaiset bussit poikkeavat ulkonäöltään aiemmasta, kuskit ovat tuttuja.

─ Kaikki Pohjolan Liikenteen kuskit, jotka halusivat, siirtyvät meidän palvelukseen kesäkuussa, V-S Bussipalveluiden hallituksen puheenjohtaja Turkka Tuomi toteaa.

Bussilla Ukoskaan uimaan ja satamaan

Kesäaikataulut astuvat voimaan 6.6. Ne noudattelevat pitkälti aiempien kesien vuoroja, mutta käyttäjien toiveesta on tehty kaksi reittimuutosta.

─Kesällä vitoslinja käy kääntymässä satamassa Ankkurilla kerran tunnissa. Näin on mahdollisuus päästä bussilla satamapalvelujen äärelle. Myös uimarannan kohdalle tulee kesän ajaksi pysäkit, liikennesuunnittelija Kaisa Pohjola kertoo.

Toinen kesämuutos on se, että linja 3 ajaa kaikki vuorot kesällä ns. kauppavuoroa Keskuskadun kautta. Takaisin vanhalle reitille palataan taas syksyllä jolloin reitti kulkee tutusti uimahallin ja Mansikkalan koulun kautta.

Kesävuoroja käsiteltiin tänään kaupunkikehityslautakunnassa

 

Lisätietoja:
Kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma, p. 020 617 4418 paivi.ala-vannesluomaatimatra.fi (paivi[dot]ala-vannesluoma[at]imatra[dot]fi)