Kuva
katutaidetta
Koskis sai jäähyväiset. Katutaidetta luvassa lisää.

Katutaidetta lisää Imatrankoskelle

Tiedote
15.4.2021 12:55
Koskiksen purkutyömaan suoja-aidat saavat värikäsittelyn nuorilta.

Nuorten katutaidetyöpajan harrastustoiminta jatkuu koronarajoitusten puitteissa vielä kevään ajan.

Tarjoamme nyt nuorille mahdollisuuden jatkaa katutaideteoksien tekemistä kaupunkiympäristössä. Mitra on luvannut toimittaa Koskiksen purkutyömaan suoja-aitoihin uudet vanerit, joihin katutaidetyöpaja jalkautuu tekemään uusia teoksia lähiaikoina, Imatran kaupungin nuorten palveluiden tiimivastaava Niina Kupiainen kertoo.

Nuorten palvelut sai yhteydenottoja liittyen katutaidetyöpajan taideteoksiin, joita toteutettiin aiemmin purkua odottaneen Koskiksen seiniin. Toteutuksen alkuperäinen ajatus oli, että taideteokset otetaan talteen ja asetetaan esille purkutyömaan suoja-aitoihin. Ennakkosuunnitelmista poiketen tämä toteutus ei onnistunut teknisistä syistä.

Katutaidetyöpajan tavoitteena on harjoitella erilaisia tekniikoita. Samalla nuoret hyvästelevät aiemmin nuorisotilana toimineen Koskiksen.

Katutaidepaja ja Koskiksen maalaus toteutettiin yhteistyössä Mitran ja nuorisopalveluiden kanssa.

Ensimmäiset työt olivat virkistävä poikkeus kaupunkikuvaan. Nuorten tuotokset herättivät kaupunkilaisissa muistoja ja ajatuksia. Ilmiössä nousi esille myös katutaiteen yksi tyypillinen piirre: valmiit teokset harvoin ovat pysyviä ja niiden elinaika jää usein varsin lyhyeksi, Kupiainen toteaa.

 

Lisätietoja:

Nuorten palveluiden tiimivastaava / Imatra  Niina Kupianen, p. 040 56949 926, niina.kupiainenatimatra.fi (niina[dot]kupiainen[at]imatra[dot]fi)

Rakennuttaja / Mitra  Ari Lattu, p. 0400 559 359, ari.lattuatmitra.fi (ari[dot]lattu[at]mitra[dot]fi)