Kuva
kaksi jalkaa ja jalkapallo
2001 ja sitä nuoremmille sallitaan 19.4 alkaen ulkotreenit.

Ulkoliikunta ryhmissä sallitaan nuorille ensi viikosta alkaen

Tiedote
13.4.2021 20:49
Liikuntatilat pysyvät kiinni ainakin 23.4. asti.

Maakunnallisen tilanneryhmän linjausten mukaisesti myös Imatralla sallitaan ensi maanantaista 19.4. alkaen harrastustoiminnan ensimmäisen vaiheen avaaminen nuorille.

Jatkossa sallitaan ulkona ryhmissä toteutettava harrastustoiminta kaikille 2001 syntyneille ja nuoremmille. Ryhmäkoko saa näissä ulkoharjoituksissa olla 20 mukaan lukien valmentajat. Jalkapallokentällä voi olla kaksi 20 hengen ryhmää harjoittelemassa samaan aikaan, mutta ryhmät eivät saa kohdata, hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala kertoo.

Ulkoharjoituksissa on huolehdittava kahden metrin turvaväleistä. Treeneihin ei saa tulla hengitystieoireisena.

Sen sijaan kaikki ottelut ja harjoituspelit ovat ulkonakin kiellettyjä. Myös pukuhuoneet pysyvät kiinni.

Kaupungin sisäliikuntatilat pysyvät kiinni ainakin 23.4. asti aiemman päätöksen mukaisesti. Niissä saavat harjoitella vain 2008 ja nuoremmat ikäluokat 10 hengen ryhmissä.

Sisäliikuntatilojen avaamisesta tai kiinni pitämisestä tehdään linjauksia ensi viikolla, Kujala kertoo.

Kujala muistuttaa, että vaikka nyt suosituksia asteittain on lievennetty, niitä voidaan joutua vielä tiukentamaan, mikäli tartuntatilanne uudelleen pahenee. Nyt on erityisen tärkeä huolehtia turvaväleistä, maskeista ja hygieniasta.

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja kujalaatimatra.fi (kujala[at]imatra[dot]fi)

EXIT Imatra - Mikä muuttuu?

  • Yläluokat maaliskuusta alkaen etäopetuksessa, lukio joulukuusta (helmikuussa lyhyt lähiopetusjakso) → Yläluokat ja lukio palasivat lähiopetukseen viikon 15 alussa.
  • Vuosina 2001–2007 syntyneiden kaikki sisätiloissa ja ulkotiloissa tapahtuva ryhmätoiminta oli tähän asti aiempien linjausten mukaisesti kiellettyä. Ulkoliikunta sallitaan 2001 ja sitä nuoremmille 20 hengen ryhmissä 19.4. alkaen.