kolme urheilukenttää ja asuinaluetta.
Karhukalliota ilmasta kesällä 2016

Karhukalliossa tutkitaan viemäreiden tiiviyttä savukokeilla

Tutkimukset tehdään 13.4 - 16.4.2021 klo 8.00 - 16.00 välisenä aikana.

Karhukallion asuinalueella mitataan viemäreiden tiiveyttä sekä mahdollisia putkistovuotoja Imatran kaupungin aluesaneeraukseen liittyen.

Kokeen aikana savua purkautuu rakennusten katoilla olevista viemäreiden tuuletusputkista sekä esimerkiksi viemäreiden tarkistuskaivojen kansista. Savu on vaaratonta, eikä se värjää pintoja. Savu hälvenee muutamassa minuutissa.

– Pyydämme asukkaita huolehtimaan siitä, että kaikissa lattiakaivoissa on vettä ja mahdollisten käyttämättömien lavuaarienkin vesilukoissa on vettä. Vesilukot voi täyttää laskemalla lavuaariin vettä noin 10 sekuntia. Jos vesilukko on kuivillaan, sen kautta voi huoneistoon päästä savua. Mikäli siitä huolimatta asuntoon tulee savua, on se yleensä merkki viemäriputkiston vauriosta, kertoo viemärihuollon työnjohtaja Mika Ruuskanen L&T Teollisuuspalvelut Oy:stä.

Lemmikkieläimet tulee pitää kytkettyinä, jotta kokeiden tekijät pääsevät tarvittaessa käymään pihamailla. Rakennusten sisälle ei ole tarvetta päästä.

Alueen asukkaille jaetaan paperiset tiedotteet asiasta perjantaina iltapäivällä.

Tutkimuksen suorittaa L&T Teollisuuspalvelut Oy.

Lisätietoja:

Viemärihuollon työnjohtaja Mika Ruuskanen 050 4729741, L&T Teollisuuspalvelut Oy

Verkostomestari Kari Mäkelä 0206174383, Imatran Vesi