Kuva
kaksi miestä korjaamassa vesijohtoa kuopassa.
Putkesta irtosi iso pala.

UUTISTA PÄIVITETTY 9.4 KLO 13.56: Veden keittokehotus seitsemälle taloudelle maanantaihin asti

Tiedote
8.4.2021 20:05
Maanantaina selviää Sotkulammentien vesinäytetulokset.

Sotkulammentien putkirikko osoittautui odotettua hankalammaksi. Putkesta oli revennyt noin 30 sentin pituinen ja 10 senttinen levyinen pala.

Kun putken paineet poistettiin korjausten ajaksi, putkeen pääsi maavesiä. Se aiheutti riskin bakteerien pääsylle putkistoon.

Ongelma-alue rajattiin niin, etteivät mahdolliset bakteerit päässet leviämään pidemmälle verkostossa. Vedenlaadun varmistamiseksi on ympäristötoimi antanut seitsemälle kiinteistölle veden keittokehotuksen. 

Keittokehotus maanantaihin asti

Vauriokohdasta putkea huuhdottiin perjantaihin asti. Perjantaina aamupäivällä otettiin vesinäytteet. Ne valmistuvat 12.4. maanantaina. Silloin tiedetään onko keittokehotuksen jatkamiselle tarvetta. Aiemmin toivottiin tuloksia jo lauantaille.

Keittokehotuksen saaneissa talouksissa voi käyttää vettä peseytymiseen, pyykinpesuun ja vessojen huuhteluun. Elintarvikekäytössä vettä tulee keittää 5-10 minuuttia.

Vedet palautettiin 8.4.  iltakahdeksan jälkeen 12 kiinteistölle, joilta vesi katkaistiin torstaiaamuna, kun putkirikko paljastui. Vedet jouduttiin katkaisemaan osoitteissa Sotkulammentie 50-63.

 

Lisätietoja:

Verkostomestari Kari Mäkelä, Imatran Vesi, kari.makelaatimatra.fi (kari[dot]makela[at]imatra[dot]fi), 020 617 4383

 

Päivitetty uutista klo 21.30: lisätty tieto vesien palautuksesta. Uusin päivitys 9.4. klo 13.56: vedenkeittokehotus jatkuu maanantaille.