Kuva
Koululainen ja maski
Maskisuositus laajenee Imatralla yhä nuorempiin 29.3.

Maskisuositus Imatralla laajenee kolmannen luokan oppilaisiin ja sitä vanhempiin

Tiedote
25.3.2021 17:19
Koulujen kerhotoiminta tauolle.

Imatran kaupungin koronatiimi päätti torstaina, että ensi maanantaista 29.3. alkaen peruskouluissa vahva maskisuositus on voimassa kolmannesta luokasta ylöspäin. Aiemmin maskeja käyttivät 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat.

Lappeenrannassa maskisuositus annettiin keskiviikkona myös 1.-2. luokkien oppilaille, mutta Imatralla katsottiin, että pienempiin oppilaisiin ei ole vielä tarvetta ulottaa maskisuositusta Imatran tilanteessa.

Koulukuljetuksessa maskeja on käytetty jo aiemminkin. Lapsille on luvassa pienempiä maskeja.

Toimintaa kouluissa muokataan lisää epidemian torjumiseksi.

Kaikissa alakouluissa opiskellaan jatkossa oman luokanopettajan johdolla jokaisessa aineessa. Esimerkiksi kielten opetus välitetään etänä oppilaille ja luokassa lähitukea antaa näissäkin tilanteissa oma opettaja tai ohjaaja Mansikkalan koulukeskuksen perusopetuksen johtava rehtori Lasse Tiilikka kertoo.

Maanantaista alkaen myös koulujen kerhotoiminta jää tauolle 11.4. asti. Iltapäiväkerhot jatkavat silti toimintaansa.

Liikuntatilat kiinni, kirjasto auki

Liikuntatilojen sulku jatkuu 11.4. asti, kuten aiemmin on jo kerrottu.

Odotamme AVIn seuraavaa päätöstä ja toimimme sen mukaan jatkon osalta, toteaa hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala.

Kirjastot jatkavat toimintaansa, mutta näissä tiloissa toivotaan vahvan maskisuosituksen noudattamista, nopeaa asiointia sekä automaattilainauksen käyttöä mahdollisuuksien mukaan. Kirjastoissa saa olla enimmillään 10 henkilöä mukaan lukien henkilökunta.

Musiikkiopisto siirtyy pääosin myös yksilöopetuksessa etätunteihin. Opisto tiedottaa oppilaita suoraan.

Teatterin osalta kaupunki odottaa AVIn virallista päätöstä huhtikuun kokoontumisrajoituksista. Tämä tarkoittanee, että kevään näytäntökauden toteutusmahdollisuuksia joudutaan arvioimaan kokonaisuutena heti alkuviikosta.

─ Asiantuntijoiden mukaan Imatralla saattaa olla koronavirusta enemmän kuin tiedämme. Siksi kaikkien tulisi nyt kantaa vastuunsa, apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino sanoo.

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi).