Mies nojaa leualla käsiinsä ja nojaa pöytään.
Kuvaaja 
Teatteri Imatra
Teatteri Imatran lavalla nähdään ensi syksynä Kirpputori.

Reidar Palmgrenin romaanista tehty dramatisointi avaa kantaesityksenä Teatteri Imatran syyskauden

Kirpputori on tumma komedia suomalaisesta miehestä ja hänen kaikkivoivasta itsetunnostaan. Ensi-iltaa juhlitaan syyskuussa.

Teatteri Imatrassa nähdään syksyllä kantaesityksenä Reidar Palmgrenin Kirpputori.

- Näytelmä on riemukkaan rapea kertomus suomalaisen miehen loputtomasta itsetunnosta. Kyseessä on veijaritarina, jonka päähenkilö kulkee kivikkoista polkua pitkin uuteen elämänvaiheeseen, teatteri Imatran johtaja Timo Rissanen kertoo.

Kimmo on unelmoija, joka löytää uutta potkua Kirpputorin Katariinasta

Tarina alkaa, kun päähenkilö Kimmo Saarinen herää maanantaiaamuna parhaan ystävänsä Maken sohvalta.

Kimmo on poistunut ovia paiskoen hänen ja avovaimonsa Sannamarin yhteisestä kodista. Sinne on jäänyt myös Kimmon entisestä avioliitosta oleva poika Konsta.

Kaikki tuntuvat olevan Kimmoa vastaan. Kimmo on väärinymmärretty, ainakin omasta mielestään: vika kun ei millään muotoa ole hänessä.

- Kimmo on unelmoija, joka pystyy omasta mielestään kaikkeen. Suunnitelmia on paljon, ja hänellä on esimerkiksi käynnissä lupaavia musakuvioita. Tosin soittotaito, nuottien tuntemus ja laulutaito häneltä puuttuu, Rissanen kuvailee.

Eräänä päivänä Kimmo saa nenäänsä tällin ja joutuu tahtomattaan nettijulkkikseksi.

- Kaikki menee pieleen, mutta matkan täytyy jatkua. Sitten hän löytää itsensä Kirpputorilta.

Kirpputoria pyörittää sydämellinen ja persoonallinen, tumma kypsä kaunotar Katariina, joka herättää Kimmossa odottamattomia muistoja.

Kirpputori lataa miehen mielen täysin uusiin ulottuvuuksiin.

Hauska ja arkisen tuttu tarina

Palmgrenin särmikäs, hulvattoman sarkastinenkin huumori huvittaa ehdottomuudellaan.

- Kimmo tuntuu varsin tunnistettavalta hahmolta, jollaisia meidän ympärillemme silloin tällöin eksyy, Rissanen kertoo.

- Kimmon itsetunto suorastaan vyöryy kaiken yli ja peittoaa muut alleen. Toisaalta hän saa meidät muut tuntemaan itsemme onnistuneiksi ja suorastaan paremmiksi ihmisiksi.

Palmgrenin tekstiä on kiitetty hauskaksi, kepeän humoristiseksi ja arkisen tutuksi. Hiottu kieli ja kielikuvat ovat herkullisia.

Ensi-ilta Teatteri Imatrassa 11.9.2021

Reidar Palmgren on suomalainen kirjailija ja näyttelijä, jonka esikoiskirja Jalat edellä sai sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon että Akateemisen kirjakaupan esikoiskirjapalkinnon 2001. Palmgrenin toinen teos, vuonna 2004 ilmestynyt Lentämisen alkeet, oli ehdolla Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Muita Palmgrenin romaaneita ovat Tunneli vuodelta 2007 ja Sudenmarja vuodelta 2012. Romaani Kirpputori ilmestyi vuonna 2016.

Kirpputorin dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaa teatterinjohtaja Timo Rissanen, lavastuksesta Alisha Davidow (vier.), puvustuksesta Marja Liukkonen. Musiikin teokseen säveltää Tapani Siirtola, jonka työtä on viimeksi kuultu Imatralla Teatteri Imatran avajaisnäytelmässä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi.

Kimmon isossa pääroolissa vierailee näyttelijä Tatu Mönttinen. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2008 ja ehtinyt näytellä niin teatterissa, televisiossa kuin elokuvissakin. Mönttinen on saanut laajalti kiitosta esittäessään Matti Nykänen – Hyppy sumuun –monologiaan ympäri Suomea. Hän perusti viime vuonna myös uudenlaisen teatterimuodon Karanteeniteatterin, jonka kautta nähdään striimattuja esityksiä vastavoimaksi koronaa vastaan.

Muissa rooleissa nähdään Ulla-Maija Järnstedt sekä Aki Honkatukia, Kari Kinnari, Marko Kurikka, Antti Laine, Eeva Mäenpää sekä Pirja Arponen ja Oliver Rosenholm.

Kirpputorin kantaesitys nähdään Teatteri Imatran suurella näyttämöllä 11.9.-21. Esitykset jatkuvat 8.12. saakka.

 

Lisätietoja:

Teatterinjohtaja Timo Rissanen, puh. 020 617 6645
Kirjailija Reidar Palmgren, puh. 050 586 8048
Kuvia tuotannosta: Imatran kaupungin kuvapankki
Teatteri Imatran verkkosivut: teatteri-imatra.fi