
Kun Imatralle on muutettu, kaupunkiin kiinnytään vahvasti
Imatran vahvuuksia ovat niin nykyisten asukkaiden kuin potentiaalisten muuttajien mielestä ympäristö ja elämisen halpuus.
Näin voisi tiivistää kaupungin tilaaman T-media Oy:n Vetovoima&Vaikutus –tutkimuksen tuloksen. Yhtiö on tutkinut useiden Suomen kaupunkien vetovoimaa laajasti.
Imatraa tutkimuksessa kommentoi 203 potentiaalista asukasta ja 102 imatralaista.
Spontaanit mielikuvat Imatrasta olivat tuttuja: koski, Vuoksi, Valtionhotelli, kylpylä, pieni, hieno, Imatrankoski, Saimaa, raja ja luonto.
Imatralla asuu edullisesti
Potentiaalisten muuttajien mielestä kaupungin vetovoima on kohtalainen. Hyvät arvosanat he antoivat tutkimuksessa kaupungin viihtyisyydelle ja turvallisuudelle, mukaville ihmisille ja sille, että Imatralla eläminen ei käy liikaa kukkarolle.
─ Jo aiemmin on tutkimuksissa havaittu, että ihmisillä, jotka tuntevat Imatran, mielikuva kaupungista on yleisesti varsin positiivinen, apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino sanoo.
Kaupungin sijainti ja palvelut olivat kohtalaiset vastaajien mielestä, mutta vastaajien mielikuva alueen elinvoimasta oli heikko.
─ Elinvoimaa arvioidaan muun muassa kaupan ja palvelujen muutoksilla. Selvitystyö tehtiin matkailuelinkeinon kannalta huonona ajankohtana. Ennen koronaa ruplan kurssi oli alhaalla ja matkailutoimijat reagoivat nopeasti. Se näkyy nyt tyhjinä liiketiloina ja ihmisten liikkumisen oletettuna vähenemisenä, kaupunginjohtaja Kai Roslakka pohtii.
─ Merkittävin tekijä elinvoimaisuuden lisäämiselle pidemmällä aikajänteellä on, että onnistuisimme laajentamaan aktiivista yritystoimintaa alueella erityisesti uuden teknologian aloille sekä kasvuhakuisten pk-yritysten sektorille. Selvästi myös Imatran vahvuuksista viestimiseen ja markkinointiin tulee panostaa jatkossakin, Heino jatkaa.
Asukkaat vahvasti sitoutuneita
Imatralaiset pitävät kotikaupungistaan.
─ Voisi sanoa, että Imatralle asettuneet sitoutuvat poikkeuksellisen vahvasti paikkakuntaan, senior advisor Kari Väisänen T-Mediasta analysoi tulosta.
Asukkaat antavat alueelliselle vetovoimalle hyvän arvosanan. Erinomaiseksi he kehuvat kaupungin kulurakennetta eli elämisen hintaa ja ympäristöä. Hyvät arvosanat saavat myös kaupungin kunnalliset palvelut ja yhteisö.
Myös paikallisilla asukkailla mielikuva kaupungin elinvoimasta on heikko.
Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakkaimatra.fi (kai[dot]roslakka[at]imatra[dot]fi)
apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino, p. 020 617 2206, kaisa.heinoimatra.fi (kaisa[dot]heino[at]imatra[dot]fi)
senior advisor Kari Väisänen / T-Media Oy, p. 0400 138 767, kari.vaisanent-media.fi (kari[dot]vaisanen[at]t-media[dot]fi)
- Asukkaat: ”Voisin työskennellä alueella ja asun mielelläni kaupungissa. Käytän mielelläni kaupungin palveluita. Olen kaupungin puolella, luotan ja puhun hyvää.”
- Potentiaaliset muuttajat: ”Alueella asumisen kulut ovat sopivat. Alueella asuu mukavia ihmisiä. Kaupunki on viihtyisä ja turvallinen asuinpaikka.”