Kuva
Tyttö hyppää ojan yli, kuvassa tekstitaulukko
Nuorison palveluita on hyvi erilaisia.

Apua on saatavilla nuorille

Tiedote
19.3.2021 19:53
Vaikka korona on sulkenut tilat, nuorten palvelut toimivat.

Nuorten palvelut ovat Imatralla muutakin kuin yksi ainoa tila.
─ Valitettavasti moni luulee, että meillä on vain yksi nuorisotila, nuorten palvelujen tiimivastaava Niina Kupiainen toteaa.
Mansikkalan koulukeskuksen Chillaamoon nuoret voivat piipahtaa kahdesti viikossa. Parhaimmillaan siellä on ollut 120 nuorta illassa.
─ Syksyllä aukioloiltoja pyritään lisäämään, Kupiainen kertoo.
Toinen tila, Nuorten kulma on auki kolmena iltana viikossa 16–29-vuotiaille Imatrankoskella: Siellä toimii mm. Ohjaamo-kahvila, Piristystä arkeen -ryhmä ja Yhes-kohtaamispaikka nuorille.
Nyt kaikki tilatoiminta on suljettu koronan vuoksi. Maaliskuusta alkaen nuoriso-ohjaajat ovat jalkautuneet useana iltana viikossa kaupungille ja kohtaavat nuoria sosiaalisessa mediassa.
Nuorisotyöntekijöitä on kolme. Ison osan ajasta he työskentelevät koulunuorisotyössä, vetävät pienryhmätoimintaa, teematunteja ja osallistuvat eri tavoin nuorten arkeen.
─ Jokaisella on yksi koulukeskus vastuullaan. Olemme tiivis osa koulun arkea useana päivänä viikossa. Näin tavoitamme valtavat määrät nuoria.

Kohdennettu nuorisotyö tukee

Perustyö ei auta, jos nuorella on erityisiä huolia. Sitä varten tarvitaan kohdennettuja palveluita.
Sitä on tarjolla Ohjaamossa sekä etsivän nuorisotyön ja Sytkäri-hankkeen kautta.
– Kohdennetussa työssä on kaksi nuorisotyöntekijää, yksi Ohjaamo-neuvoja ja kaksi projektihenkilöä.
Etsivä nuorisotyö tukee heitä, jotka ovat pudonneet työn ja opiskelun ulkopuolelle. Tuettavat haetaan vaikka kotoa avun piiriin. Vuonna 2020 Imatralla etsivään nuorisotyöhön ohjautui 135 nuorta.
Ohjaamossa neuvotaan työllisyyteen, opiskeluun ja asumiseen liittyvissä kysymyksissä yhdessä Kelan, Eksoten ja TE-palvelujen kanssa. Viime vuonna palvelun piirissä oli 1415 nuorta. Esimerkiksi kesätyösetelit jaetaan Ohjaamosta.
Sytkäri-hanke toimii ESR-rahoituksella. Hankkeen kohderyhmä ovat 15–29-vuotiaat, jotka tarvitsevat syvempää ohjausta.
– Kouluilla on ollut tosi hyvät tukitoimet, mutta sen jälkeen nuori voi jäädä tyhjän päälle, Kupiainen sanoo.

Lisärahalla pajoja, liikuntaa ja bändi-iltoja

Valtuusto myönsi tälle vuodelle nuorten palveluihin 70 000 euron lisä-
määrärahan.
─ Olemme voineet tarjota nuorten toivomaa uutta toimintaa, kuten työ-
pajoja. Aloitimme katu- ja esitystaiteen pajat. Koronan vuoksi esitystaiteen paja on nyt tauolla.
Osallistavaa toimintaa on tulossa jatkossakin. Matalan kynnyksen
liikuntatoiminta käynnistetään heti, kun korona sallii. Myös loma-ajoille
on tekemistä, esimerkiksi ensi kesälle on suunnitteilla bändi-iltoja kulmille yhdessä Imitsin kanssa toteutettuna.

Workpilotsilla keikkatöihin

Nuorisotyöttömyys on ongelma Imatrallakin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli tammikuussa 267.
Nuorisotyön tekijät ja työllisyysasiantuntija Marika Vento etsivät koko ajan keinoja, joiden avulla nuoret voisivat tutustua työelämään.
─ Nuoret eivät ponnista yhdenvertaisista lähtökohdista. Työnhaun esteinä saattavat olla puutteelliset työnhakutaidot, huono itsetunto tai yksinäisyys. Tarvitaan tapoja, joilla nuoria voidaan esimerkiksi mikrotyöllistää, Vento sanoo.
Yksi mikrotyöllistämiskeino on Imatralla uusi Workpilots-sovellus. Nuori voi ladata maksuttoman sovelluksen puhelimeensa, jolloin hän saa tietoa avoimista keikkatöistä. Työpaikkaa on helppo hakea nappia painamalla.
─ Yrittäjät voivat tarvita esimerkiksi hyllyttäjiä. Työnantaja saa jopa puolessa tunnissa tekijän. Toivomme, että yrittäjät ja seurat innostuvat tästä, sillä se on konkreettinen tapa tukea ja tarjota työkokemusta nuorille. Yrittäjät voivat olla yhteydessä Ohjaamoon, Kupiainen kannustaa.
Nuorten palvelujen jatkuvalla ja ketterällä kehittämisellä kaupunki
pyrkii vastaamaan lupaukseensa hyvinvoinnista ja elämänlaadusta
myös nuorille.