Kuva
Mies juoksee talvisessa maisemassa.
Nyt kannattaa suosia yksilöharjoittelua ulkosalla.

Harrastustoimintaan uusia kiristyksiä myös Imatralla

Tiedote
17.3.2021 21:47
”Vahva suositus on, että seurat asettavat nyt terveyden ykkösasiaksi.”

Maakunnan koronatilanne on kääntynyt hälyttävään suuntaan. Etelä-Karjala tulee siirtymään pykälä 58g -alueeksi ylihuomenna perjantaina. Tiukentuneet rajoitukset ovat voimassa tämän hetken tiedon mukaan 31.3. asti.

Maakunnallisen tilannekuvaryhmän suositusten mukaisesti myös Imatralla tullaan kiristämään suosituksia 19.3. alkaen.

Vuonna 2007 ja sitä ennen syntyneiden ryhmäharrastaminen ulkotiloissa tuulee lakkauttaa. Jo aiemmin sisätreenit ovat olleet tauolla kyseiselle ikäluokalle.

Vuonna 2008 syntyneet ja sitä nuoremmat saavat jatkaa harrastamista sisä- ja ulkotiloissa, mutta samassa sisäurheilutilassa saa olla maksimissaan 10 henkeä kerrallaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aiemmin uimahallissa saattoi lasten ryhmiä olla kaksi harjoittelemassa, jos treenit toteutettiin eri altaissa. Nyt koko hallin maksimimäärä on lapsiryhmille 10 henkilöä kerrallaan. Sama pätee jäähalliin.

Ukonniemi-areena katsotaan aiemman linjauksen mukaisesti ulkotilaksi ja siellä saa harjoitella kaksi lapsiryhmää, joiden henkilömäärät ovat maksimissaan 10 + 10.

─ Vahva suositus on, että seurat asettavat nyt terveyden ykkösasiaksi. Toivoisimme, että kaikki sisätilojen harrastustoiminta ja treenit hoidettaisiin etänä, hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala painottaa.

Treenaamista ovat tähän asti saaneet jatkaa Imatran kaupungin liikuntatiloissa nuorempien lasten harrasteryhmien ohella myös ammattimaisesti harjoittelevat urheilijat.

─ Myös tältä osin linja kiristyy. Ainoastaan olympiakomitean linjaamat ylempien sarjojen ja maajoukkueiden urheilijat saavat jatkaa harjoittelua perjantaista alkaen, Kujala toteaa.

Ei nopeaa muutosta luvassa

Kovin nopeaa muutosta parempaan tuskin on luvassa.

─ On hyvin todennäköistä, että esimerkiksi urheilutalo ja uimahalli eivät tule avautumaan pääsiäiseksi, Kujala ennakoi.

Kirjastoissa on edelleen 10 hengen maksimirajoitus. Kirjastoissa toivotaan asioitavan nopeasti ja lainauksessa olisi hyvä suosia automaattia, mikäli se suinkin on mahdollista.

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)