
Kansanhiihtolatujen pohjat ovat nyt todella kovat
Kuten kaduilla, myös laduilla jää piinaa hiihtäjiä.
- Kansanhiihtolatujen kaikki pohjat ovat nyt todella kovat ympäri kaupunkia. Niitä ei edes latukoneella saa parannettua ennen kuin taivaalta tulee lisää lunta. Kannattaa olla varovainen hiihtäessä. Paikka paikoin voi jo maa paistaa läpi, liikuntapaikkojen hoitaja Kimmo Korhonen sanoo.
Myös Lammassaaren latu on jäinen. Urheilukentän harjulatu on suljettu toistaiseksi veden takia.
Ukonniemen alueen ladut ovat sen sijaan hyvässä hiihtokunnossa. Niille latuverkoston huoltajat pääsevät isommalla koneella, joka pystyy käsittelemään latupohjia paremmin.
Neljässä paikassa pääseee luistelemaan
Luistelukentistä kuntoon on saatu tänään torstaina 4.3. Vuoksenniskan kaukalo ja iso jää, Tainionkosken kaukalo, Imatrankosken urheilukentän jää ja Kostinpuiston jää.
- Linnalan, Mikonpuiston ja Meltolan jäät ovat sulaneet niin paljon, että huolto niillä on lopetettu tältä talvelta, Korhonen kertoo.
Porukalla luisteltaessa on hyvä muistaa THL:n suositukset ja turvavälit.
Latujen ja luistelukenttien tilanne päivitetään tänne:
Katso päivitetty latu- ja luistelukenttätilanne täältä | Imatra
Lisätietoja:
liikuntapaikkojen hoitaja Kimmo Korhonen, p. 05 813 6667, kimmo.korhonenimatrankipa.fi (kimmo[dot]korhonen[at]imatrankipa[dot]fi),