Kuva
Imatran kulttuuritalo ja sen opaskyltti.
Leviämisvaiheella on vaikutusta myös Imatran palveluihin.

Tilanneryhmä tiedottaa: Etelä-Karjalassa ryhdytään tiukempiin koronatorjuntatoimiin

Tiedote
2.3.2021 18:18
Kaikkia kokoontumisia ja lähikontakteja kodin ulkopuolella on syytä välttää aina, kun se on mahdollista. Voimassa kuuden hengen kokoontumisrajoitus.

Etelä-Karjalan alueellinen COVID-19 tilannekuvaryhmä totesi 2.3. kokouksessa: Koronavirusepidemia on Etelä-Karjalan alueella leviämisvaiheessa. 

 AVIn päätöksenteko on valtakunnallisen tilanteen takia viivästynyt. Tilannekuvaryhmän saamien tietojen mukaan AVI tulee tekemään mahdollisimman pian tämän viikon aikana päätöksen kuuden hengen kokoontumisrajoituksesta. Alueellinen tilannekuvaryhmä on asettanut 25.2. voimaan kuuden hengen yksityishenkilöitä koskevan kokoontumisrajoituksen ja toteaa, että myös toimielimiä on nyt suositeltava siirtymään pelkästään etäkokouksiin. Kaikkia kokoontumisia ja lähikontakteja kodin ulkopuolella on syytä välttää aina, kun se on mahdollista.

Tilannekuvaryhmä toivoo Etelä-Karjalassa noudatettavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita, suosituksia ja rajoituksia huolellisesti.

Tilannekuvaryhmässä tehtiin viime torstaina päätös siirtyä leviämisvaiheeseen, sillä ilmaantuvuusluku alueella on ollut rajussa kasvussa, ja tilanne on ollut huolestuttava. Muuntoviruksen esiintyvyys Etelä-Karjalassa on noussut huomattavan suureksi.

Tilannekuvaryhmä suosittelee, että Etelä-Karjalassa kunnat ottavat viipymättä käyttöön kaikki ne leviämisvaihetta ja tasoa 2 koskevat rajoitukset ja suositukset, joista kunta voi itsenäisesti päättää. Tilannekuvaryhmä suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 d §:n toimeenpanosta välittömästi. Tartuntatautilain 58 g §:n ehdot eivät vielä alueella täyty. AVI tulee tekemään omat päätöksensä mahdollisimman pian sitä mukaa, kun ne saadaan valmisteltua.

– 80% Etelä-Karjalan koronavirustartunnoista on tällä hetkellä alustavan tiedon mukaan mutaatioita, joten isot joukkoaltistukset ja laajat tartuntaryppäät ovat erittäin mahdollisia ja valitettavasti jopa todennäköisiä. Nyt on käytävä ripeästi koronaviruksen torjuntatoimiin, jotta saamme tilanteen pysähtymään ja kääntymään parempaan suuntaan, selventää tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.

– Koronavirus tarttuu ihmiseltä toiselta. Paras tapa torjua tartuntoja on vähentää ihmisten välisiä kontakteja, tähän tähtäämme myös tänään voimaan astuvilla rajoituksilla. Pyytäisinkin jokaista miettimään, miten voi itse vähentää kontakteja omassa elämässä?
–  On tärkeää, että sellaisissa tilanteissa, missä muiden ihmisten tapaaminen on välttämätöntä, esimerkiksi ruokakaupassa käydessään, säilyttää toisiin ihmisiin vähintään kahden metrin turvavälin, neuvoo Karhula.

Etelä-Karjalassa tartunnanjäljitys on saatava turvattua, jotta karanteenien avulla saadaan hidastettua koronaviruksen leviämistä. Tartunnanjäljityksen heikentymisestä on Suomesta huolestuttavia esimerkkejä. Muuntovirus leviää tehokkaasti ja aiheuttaa herkästi laajoja altistumisia.

Etätyösuositus yhä voimassa Etelä-Karjalassa

Tilannekuvaryhmällä on ollut nyt viikon ajan esittää erityinen toive alueella toimiville yrityksille ja työnantajille. Työnantajan vastuulla on selvittää työssä esiintyvät haitta- ja vaaratekijät sekä työpaikalla että etätöissä. Haitta- ja vaaratekijöiden merkitys työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle täytyy arvioida ja ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden torjumiseksi.

Työnantajan on arvioitava työpaikalle saapumisen tarpeellisuus työntekijöiden terveyden näkökulmasta. Jos työnantaja sallii tai velvoittaa työntekijöitä tulemaan työpaikalle, on työntekijöille annettava ohjeet siitä, miten työ voidaan tehdä niin, että tartuntariskiä ei ole.

– Etätyösuositus on ollut Eksoten alueella voimassa pian vuoden. Etätyö pienentää työntekijöiden riskiä sairastua koronavirukseen sekä työyhteisön riskiä haavoittua epidemian iskiessä työyhteisöön. Ellei etätyö ole työssä mahdollista, on työpaikoilla käytettävä kasvomaskia ja pohdittava mahdollisia muita keinoja suojata työntekijää ja työyhteisöä koronatartunnoilta, muistuttaa Karhula.

Lisätietoja: https://stm.fi/etatyot-koronavirustilanteessa

Uusia päätöksiä koskien julkisia tiloja ja harrastustoimintaa

Yläkoulut etäopetukseen
AVI tulee ennakkotietojen perusteella tekemään tällä viikolla 7–9 -luokkia koskevan tilojen sulkemispäätöksen. Päätös tulee edelleen sallimaan iltakäytön 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ryhmäharrastustoiminnan osalta sekä tilojen käytön myös välttämättömän lähiopetuksen mahdollistamiseen. Oppilas- ja opiskeluterveydenhuollon tilat säilynevät myös käytössä.

Vuonna 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien ryhmäharrastukset
Vuonna 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien lasten harrastustoiminta sallitaan sisätiloissa enintään 10 hengen pienryhmissä. Toiminta tulee järjestää lähikontakteja välttäen, yli 2 metrin turvaetäisyydet huomioiden. Ryhmät eivät saa sekoittua. Perheliikunta- ja perhemuskaritoiminta katsotaan aiheelliseksi asettaa tauolle. 10 hengen henkilömäärään sisältyy jo ryhmän ohjaaja.

OKM ja THL ovat ohjeistaneet, mikäli lasten ja nuorten harrastustoimintaa leviämisvaiheessa toteutetaan, on erittäin tärkeää, että se toteutetaan vain ryhmän omana harrastus- tai harjoitustoimintana ilman kilpailutapahtumia, konsertteja, esityksiä, näytöksiä tai muita sellaisia tilanteita, joissa ryhmä joutuu kontaktiin muiden harrastusryhmien kanssa. Myös opettajien, ohjaajien ja valmentajien tulisi olla aina samoja eikä vanhempien oleskelu harrastus- ja pukeutumistiloissa ole mahdollista.

2001–2007 -syntyneiden ja aikuisten ryhmäharrastustoiminta
Ulkona tapahtuvat harrastukset sallitaan vuosina 2001–2007 syntyneille. Ryhmäkoko tulee tällöin olla enintään 20 henkilöä. Sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta tulee keskeyttää. 20 hengen henkilömäärään sisältyy jo ryhmän ohjaaja.

Kaikki ryhmäharrastustoiminta tulee keskeyttää kaikilta vuonna 2007 syntyneiltä ja sitä vanhemmilta sisätiloissa. Ammattiurheilu ja kuntouttava toiminta saa jatkua, mikäli sitä pystytään yli kahden metrin turvavälein ja muiden suositusten puitteissa toteuttamaan.

Museot, kirjastot, uimahallit kiinni kuntien omilla päätöksillä
Tilannekuvaryhmä suosittelee kunnille julkistentilojen sulkemista yleisöltä. Museot suositellaan suljettavaksi. Kirjastojen osalta niiden sallitaan jatkavan lainaus- ja palautustoimintaa rajoitusten mukaisesti, kirjastoautojen toimintaa ei suositella jatkettavan. Kirjastoissa tulee viipyä mahdollisimman vähän aikaa ja niissä oleskelua on rajoitettu jo aiemmin.

Uimahallit ja urheilutilat saavat tilannekuvaryhmän suosituksen mukaan olla vielä käytössä opetussuunnitelman mukaisen toiminnan sekä 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ryhmäharrastustoiminnan toteuttamiseen ja huippu-urheilijoiden käyttöön.

Kansalaisopiston opetus keskeytetään siltä osin, kun se ei ole mahdollista toteuttaa etäopetuksena.
– Vuosi sitten keväällä keksittiin paljon keinoja harrastaa kotona ja ylläpitää omaa jaksamista sekä mielen hyvinvointia. Rajoitetun toiminnan tilalle on nyt hyvä keksiä vaihtoehtoisia keinoja, pohtii Imatran kaupungin hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala.

 

 

Lisätietoja medialle

Tuula Karhula, tilannekuvaryhmän puheenjohtaja, terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja, Eksote, p. 040 194 4936, tuula.karhulaateksote.fi (tuula[dot]karhula[at]eksote[dot]fi)

Tilannekuvaryhmä on päättänyt 2.3.2021 asettaa voimaan seuraavat suositukset 2.3.2021–31.3.2021 väliselle ajalle

Yksityistilaisuudet:

Yksityistilaisuuksissa on voimassa kuuden hengen kokoontumisrajoitus.

Opetuksen järjestäminen:

Odotamme AVIn päätöstä etäopetuksesta.

Toisen asteen opetus sekä yläkoulun luokat suositellaan siirrettäväksi etäopetukseen 8.3.2021 alkaen opetuksen järjestäjän välttämättömäksi katsomaa lähiopetusta lukuun ottamatta. Etäopetusta suositellaan jatkettavan ainakin 28.3.21 saakka.

Varhaiskasvatus ja perusopetus 1–6 -luokkien osalta jatkavat kuten ennenkin.

Maskisuositus on voimassa kaikille yli 12-vuotiaille ja kaikissa koulukyydeissä.

Opetuksen järjestäjille annetaan maskisuositus myös koulukuljetuksissa. Opetuksen järjestäjä huolehtii vastuullaan oleville koulukuljetettaville lapsille ja nuorille maskit. Muut joukkoliikenteessä kulkevat lapset ja nuoret hankkivat maskit itse.

Valtakunnallisesti hallitus suosittelee korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.

Kansalaisopiston opetus keskeytetään siltä osin, kun se ei ole mahdollista toteuttaa etäopetuksena.

Julkiset tilat:

Tilannekuvaryhmä suosittelee kunnille julkistentilojen sulkemista yleisöltä.

Museot ja nuorisotilat suositellaan suljettavaksi. Nuorisotiloja voidaan tarvittaessa käyttää yksilötapaamisiin, samoin Ohjaamojen toimintaa voidaan jatkaa 6 henkilön rajoituksella.

Kirjastojen osalta niiden sallitaan jatkavan lainaus- ja palautustoimintaa rajoitusten mukaisesti, kirjastoautojen toimintaa ei suositella jatkettavan. Kirjastojen tapahtumat on peruttu jo aiemmin ja niiden oleskelutilat, kuten lehtisalit suositeltu suljettavaksi.

Kirjastossa saa asioida vain asioiden hoitamisen kannalta välttämättömän ajan ja pyydetään suosimaan ennakkovarauksia. Kirjaston asiakkaita kehotetaan vahvasti käyttämään maskia.

Uimahallit ja urheilutilat saavat tilannekuvaryhmän suosituksen mukaan olla vielä käytössä opetussuunnitelman mukaisen toiminnan sekä 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminnan toteuttamiseen ja huippu-urheilijoiden käyttöön.

Vuonna 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien ryhmäharrastukset:

Vuonna 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien lasten harrastustoiminta sallitaan sisätiloissa enintään 10 hengen pienryhmissä.

Toiminta tulee järjestää lähikontakteja välttäen, yli 2 metrin turvaetäisyydet huomioiden. Ryhmät eivät saa sekoittua.

OKM ja THL ovat ohjeistaneet, mikäli lasten ja nuorten harrastustoimintaa leviämisvaiheessa toteutetaan, on erittäin tärkeää, että se toteutetaan vain ryhmän omana harrastus- tai harjoitustoimintana ilman kilpailutapahtumia, konsertteja, esityksiä, näytöksiä tai muita sellaisia tilanteita, joissa ryhmä joutuu kontaktiin muiden harrastusryhmien kanssa. Myös opettajien, ohjaajien ja valmentajien tulisi olla aina samoja eikä vanhempien oleskelu harrastus- ja pukeutumistiloissa ole mahdollista.

Perheliikunta- ja perhemuskaritoiminta suositellaan asetettavaksi tauolle.

2001–2007 -syntyneiden ryhmäharrastustoiminta:

Ulkona tapahtuvat harrastukset sallitaan vuosina 2001–2007 syntyneille. Ryhmäkoko tulee tällöin olla enintään 20 henkilöä.

Sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta tulee keskeyttää.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminta

Kaikki ryhmäharrastustoiminta tulee keskeyttää kaikilta vuonna 2007 syntyneiltä ja sitä vanhemmilta. Kuntouttava toiminta saa jatkua, mikäli sitä pystytään yli kahden metrin turvavälein ja muiden suositusten puitteissa toteuttamaan.

Aikuisten SM-tason ja 1. divisioonan ottelu- ja pelitoiminta:

Suositukset ja päätökset eivät koske ammattiurheilua, jolla tarkoitetaan sarjalisenssisopimukseen tai olympiakomitean urheilijasopimukseen perustuvaa urheilutoimintaa sekä A-maajoukkuetoimintaa silloin, kun sitä harjoitetaan ilman yleisön läsnäoloa. Käytännössä tämä tarkoittaa ammattiurheilun rajaamista huippu-urheiluun kattaen palloilulajeissa kaksi ylintä sarjatasoa, aikuisten A-maajoukkuetoiminnan sekä kansallisen lajiliiton valintajärjestelmän kautta kansainvälisiin arvokilpailuihin valmistautuvat urheilijat.

Jos ottelut/pelit pelataan ns. tyhjille katsomoille (paikalla ei ole yleisöä), kyse ei ole yleisötilaisuudesta. Tällöin peliä ei ole kielletty aluehallintoviraston määräyksen nojalla.

Mikäli paikalla on yleisöä, tilaisuutta koskee aluehallintoviraston määräys yleisömäärästä. Ottelu- ja pelitoiminta sallitaan aikuisten SM-, 1-div- ja U20-joukkueille, mikäli peleihin ja otteluihin/turnauksiin osallistuu eteläkarjalainen joukkue.

Matkustaminen:

Matkustamista Suomen ja Venäjän välillä tulee välttää.

 Liikkumista tulee välttää erityisesti alueille, joissa koronavirustilanne on Etelä-Karjalaa vaikeampi. Matkustamista pohjoisen hiihtokeskuksiin ja ulkomaille tulee välttää. Samoin esimerkiksi turnausmatkoja maakuntien välillä ei suositella.

Etätyö:

Kaikkia Etelä-Karjalan työnantajia suositellaan järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käyttöön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa. Työ- ja virkamatkoja sekä lähikoulutustilaisuuksia ei suositella.

Toimielimiä koskeva etäkokous suositus on astunut voimaan 25.2.2020.

Maskisuositus:

Maskisuositus on voimassa joukkoliikenteessä, mukaan lukien koulukyydit sekä taksinkuljettajat ja -matkustajat.

Muutoin voimassa on leviämisvaiheen maskisuositus THL:n ohjeiden mukaisesti yli 12-vuotiaille:

  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Peruskouluissa kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Kaikissa työyhteisöissä, sekä harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan sisätiloissa, jos samassa tilassa toimii ja oleskelee useampia henkilöitä.
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa (Kaupat ja ostoskeskukset, postit, pankit, kirjastot sekä muut vastaavat sisätilat / Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat) / Uimahallit, kylpylät ja saunat (yleiset tilat ja pukeutumistilat) / Kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat / Konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat / Elokuvateatterit ja muut elokuvien ja muiden vastaavien audiovisuaalisten teosten esittämiseen käytettävät tilat / Museot ja galleriat / Huvi- ja teemapuistot sekä nähtävyydet jos sisätiloja / Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat)

Asiakaspalvelupisteet tulee varustaa suojaplekseillä. Asiakaspalvelutyötä tekeville tulee työnantajan jakaa maskit tai suojavisiirit työntekijöille, jotka joutuvat työskentelemään alle 2 metrin päässä muista ihmisistä.

Tapahtumat:

Odotamme AVIn päätöstä tapahtumien järjestämisestä. Päätöstä odotettaessa tapahtumia ei suositella järjestettäväksi lainkaan.

Tapahtumajärjestäjille lisätietoa Aluehallintoviraston sivuilta: https://avi.fi/usein-kysyttya-koronaviruksesta