Kuva
puuseinä
Imatra avaa uusia uria puurakentamisessa.

Uuden puurakenteisen urheilutalon suunnittelu käynnissä

Tiedote
18.2.2021 18:03
Kaupunginhallitus linjaa maanantaina jatkosta.

Imatralla on tehty puurakenteisen urheilutalon konseptiselvitystä vuoden 2020 lopulta asti ympäristöministeriön tuella. Selvitys valmistuu maaliskuussa.

Nyt hanketta on aika laajentaa entistä määrätietoisemmalla suunnittelulla. Kaupunginhallitus käsittelee suunnittelutyön syventämistä ensi maanantaina kokouksessaan.

Hiilineutraalia urheilutaloa on ideoitu jäähallin yhteyteen Ukonniemeen.

Rakentamaan ensi vuonna?

Nykyinen urheilutalo on laajan peruskorjauksen tarpeessa. Kohteeseen on teetetty kuntoarvio, jota on täydennetty kuntotutkimuksin ja tarkentavin tutkimuksin.

─ Tarveselvityksen mukaan vanha urheilutalo ei täytä Imatralla aktiivisesti toimivien eri lajien vaatimuksia. Tarkastelussa uudisrakennusvaihtoehto saadaan vastaamaan paremmin lajitarpeita ja se on kustannustehokkain ratkaisu, Mitran toimitusjohtaja Lassi Nurmi sanoo.

Vuonna 2020 urheilutalossa on todettu lukuisia paikallisia ongelmia muun muassa sisäilmaan liittyen sekä rakennusvirheitä, jotka aiheuttavat haittaa ja käyttökatkoksia. Nämä löydökset lisäävät peruskorjaustarvetta sekä nostavat peruskorjauksen kustannusarviota entisestään. Se on kokonaisuudessaan noin 12,3 miljoonaa euroa.   

Ympäristöministeriö on käynnistänyt uuden rahoitushakuohjelman puurakentamisen kehittämiseen. Imatran toimitilat Oy esittää nyt, että yhtiö hakee konseptiselvityksen jatkoksi uutta rahoitusta ympäristöministeriöltä, jotta urheilutalon hankesuunnitelman laadinta saataisiin käyntiin. Rahoitusta on saatavilla maksimissaan 150 000 euroa, joka kattaa 70 prosenttia projektin rahoituksesta.

Hankesuunnitelma tähtää siihen, että investointipäätös voidaan tehdä aikaisintaan ensi kesänä ja rakentaminen olisi mahdollista aloittaa vuonna 2022.

Hankesuunnittelua, investointipäätöksen valmistelua ja rakennusprojektin ohjausta varten perustetaan ohjausryhmä.

 

Lisätietoja:

Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino, p.020 6172206, kaisa.heinoatimatra.fi (kaisa[dot]heino[at]imatra[dot]fi)

Mitran & Imatran Toimitilat Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi, p. 05 235 2850, lassi.nurmiatmitra.fi (lassi[dot]nurmi[at]mitra[dot]fi)