
Ensilumenladun lumet kaudelle 2021 – 2022 on nyt tykitetty
Tavoitteena oli saada lunta talteen vähintään 60 000 kuutiota. Lumi tykitettiin tällä kertaa kahteen paikkaan, entisille sijoille Ukonniemi-areenan viereen ja uuteen paikkaan vanhan kuplahallin viereen. Tulevan talven lumi valmistui tänä vuonna nopeammin kuin minään aiempana talvena.
– Sinne pystyttiin tykittämään suhteessa paljon nopeammin kuin vanhaan paikkaan. Metsän suojissa tuuli ei vaikuttanut läheskään niin paljon. Lumi kasoittui paremmin. Kesäaikainen hukka lienee myös pienempi, toteaa Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi.
Lumi peitetään nyt sahanpurulla ja levitetään taas syksyllä maastoon. Ensilumenladun avaamispäivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta lunta tulevan talven laduille on varastossa enemmän kuin koskaan.
Tämän talven lumenluontiurakan toteutti Mitran alihankkijana Ruokolahden Freeski ky.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Lassi Nurmi, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, lassi.nurmimitra.fi (lassi[dot]nurmi[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2850