Kuva
Tiehöylä kadulla.
Kipalla on kaksi omaa tiehöylää. Urakoitsijoilta saadaan tarvittaessa kaksi lisää.

Tammikuussa aurattiin pääväyliä ja pyöräteitä moninkertaisesti viime vuotta enemmän

Tiedote
2.2.2021 12:01
Räntäsade lisäsi auraajien työtä. Kadut pyritään puhdistamaan lumesta aamun työmatkaliikenteeseen mennessä.

Talvinen tammikuu työllisti Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelua moninkertaisesti viime vuoteen verrattuna.

Tämän vuoden tammikuussa pyöräteitä ja pääväyliä aurattiin yölähtöinä 18 kertaa ja asuntokatuja neljästi.

Vuoden 2020 tammikuussa pääväyliä aurattiin yön tunteina kolmesti ja asuntokatuja kerran.

–Töitä on riittänyt. Aurausten lisäksi olemme tietysti tehneet myös muita kunnossapitotöitä ja lumenajoa, työpäällikkö Kimmo Kauhanen Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy Kipasta kertoo.

Tammikuun sää on ollut auratyöntekijöille haastava. Lunta on satanut useaan otteeseen, ja välillä lämpötila on noussut lämpöasteille.

–Vesi- ja räntäsade työllistää auraajia erityisen paljon, sillä se sulattaa sataessaan maassa jo olevaa lunta. Monesti pyörätiet ovat näyttäneet pari tuntia aurauksen jälkeen jälleen siltä, ettei niitä olisi aurattu ollenkaan.

Auraaminen on turvallisinta yöaikaan

Imatran kadut on jaettu kolmeen luokkaan, joiden perusteella aurausjärjestys määräytyy.

Ensimmäisenä aurataan pääväylät ja pyörätiet. Toiseen luokkaan kuuluvat kokoojakadut ja kolmanteen asuntokadut.

Katujen ja pyöräteiden auraaminen pyritään tekemään yöllä ja varhain aamulla. Yleensä kalusto lähtee ajoon kahden–kolmen aikaan aamuyöllä.

Tavoite on, että kadut olisivat aurattu aamun työmatkaliikenteen alkaessa.

–Öisin kaduilla on vähän liikennettä ja auraaminen on kaikkien kannalta turvallista. Toki välillä on ajettava myös päivisin ja iltaisin, Kauhanen sanoo.

Työpäivän pituutta ei kuitenkaan voi venyttää määrättömästi, sillä kuskeille on jäätävä myös lepoaikaa. Tammikuussa työpäivät venyivät pisimmillään 18-tuntisiksi.

Pyöräteitä aurataan kahdella omalla ja kolmella alihankkijan traktorilla. Aurattavaa on Imatralla yhteensä 130 kilometriä.

–Pääväyliä meillä on puolestaan noin 80 kilometriä, ja niitä varten meillä on käytössämme 2–4 autoa, vähän tilanteesta riippuen.

Autoihin on asennettu GPS-paikantimet, joiden avulla voidaan jälkikäteen nähdä, missä aurauskalusto on mihinkin aikaan kulkenut.

Palautetta kannattaa antaa verkossa

Työt jatkuvat helmikuussa vilkkaina lumen poisajon ja muiden töiden kanssa. Kauhanen muistuttaa, että auraajien olisi hyvä antaa tehdä työnsä rauhassa.

–Aina välillä joku tulee pysäyttämään ja juttelemaan kuskeille. Ne ovat vaarallisia tilanteita, joten kuskeille ei kannata mennä juttelemaan kesken aurauksen.

Sen sijaan palautetta katujen kunnossapidosta voi antaa Kipan internetsivuilla tässä linkissä tai kaupungin karttapalvelussa tässä linkissä. Jos palautteen antaminen ei onnistu verkon kautta, yhteyttä voi ottaa puhelimitse kaupungintalon asiakaspalveluun numeroon 020 617 2253.

 

Lisätietoja:

Työpäällikkö Kimmo Kauhanen, kimmo.kauhanenatimatra.fi (kimmo[dot]kauhanen[at]imatra[dot]fi), 040 677 9120