Lapsia keinumassa päiväkodin pihalla.
Kesätyöpaikkoja on tarjolla esimerkiksi päiväkodeissa.

Imatran kaupungilla avautuu haettavaksi 40 kesätyöpaikkaa

Kesätyötä voivat hakea vuonna 2004 tai sitä aikaisemmin syntyneet koululaiset ja opiskelijat. Hakuaika alkaa tämän viikon perjantaina ja päättyy 12. maaliskuuta.

Imatran kaupungilla on tänä vuonna tarjolla 40 koululaisille ja opiskelijoille suunnattua kesätyöpaikkaa.

Kesätyöntekijöitä haetaan useisiin kaupungin tehtäviin. Eniten paikkoja on haettavana varhaiskasvatuksessa. Lista kaikista haettavista paikoista löytyy kaupungin verkkosivuilta tästä linkistä.

Paikkoja voivat hakea vuonna 2004 syntyneet ja sitä vanhemmat koululaiset ja opiskelijat.

– Osa työpaikoista on sellaisia, että niihin toivotaan hakemuksia alan opiskelijoilta. Haussa on runsaasti myös sellaisia kesätöitä, joihin ei tarvita pohjaksi minkään tietyn alan opintoja ja joita voivat hakea myös koululaiset, henkilöstöasiantuntija Raisa Lepistö Imatran kaupungilta kertoo.

Hakuaika alkaa perjantaina

Pestit ovat pääsääntöisesti neljän viikon mittaisia ja työaika on 30 tuntia viikossa. Palkkaa neljän viikon jaksolta maksetaan 848,48 euroa, johon lisätään lomaraha ja –korvaus.

Hakuaika alkaa perjantaina 22.1. ja päättyy perjantaina 12.3. kello 15. Työpaikkoja haetaan verkkohakemuksella. Linkki hakemukseen lisätään kaupungin sivuille perjantaina.

– Hakemuksessa voi valita 1–2 itseään kiinnostavaa paikkaa. Hakemuksessa kannattaa kertoa itsestään, osaamisestaan ja mielenkiinnon kohteistaan monipuolisesti. Myös esimerkiksi hygieniapassin tai ajokortin olemassaolosta kannattaa mainita, Lepistö sanoo.

Kaupungin kesätöiden lisäksi töitä voi hankkia kesätyösetelin avulla. Kesätyöseteli on tarkoitettu vuosina 2001 – 2007 syntyneille imatralaisille. Kaupungilla tulee haettavaksi myös korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuja kesätyöpaikkoja.

 

Lisätietoja:

Henkilöstöasiantuntija Raisa Lepistö, 020 617 5352, raisa.lepisto@imatra.fi

Lisätietoja ja linkki hakemuslomakkeeseen