Kuva
Penkinpainajaisten kuormqa-auto, nuoria naamiaisasussa auton lavalla.
Tänä vuonna penkkarit vietetään ihan ajallaan.

Imatran yhteislukion penkkarit huhtikuussa ja vanhojen päivä toukokuussa

Tiedote
15.1.2021 16:13
Nyt pyritään turvaamaan 16.3.-31.3 järjestettävien ylioppilaskirjoitusten onnistuminen.

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi penkkareita ja vanhojen päivää ei voida järjestää perinteisenä aikana helmikuussa. Jos tilanne kevään mittaan helpottaa, penkkareita vietetään huhtikuussa 15.4. ja vanhojen päivää toukokuussa 14.5.

Penkkarit on siirretty 16.3.-31.3. pidettävien kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeiseen aikaan ja niiden suunnittelu alkaa yhteistyössä abiturienttien kanssa lähiviikkoina. Vanhojen tanssit -kurssi alkoi jo joulukuun alussa ja harjoittelu on tapahtunut pääosin opettajien tekemien etäharjoitteiden avulla. Jos koronatilanne sallii, niin toukokuussa pyritään pitämään myös perinteinen iltatilaisuus.

- Molemmat tapahtumat ovat lukion opiskelijoille tärkeitä ja ikimuistoisia tapahtumia. Tämän vuoksi pyrimme tapahtumien siirroilla saamaan ne toteutettua. Toivottavasti koronatilanne sallii niin maaliskuun ylioppilaskirjoitusten kuin siirrettyjen tapahtumien järjestämisen, Imatran yhteislukion rehtori Mika Strömberg sanoo.

Penkkareiden siirrosta tehtiin päätös tänään 15.1. aamupäivällä.

 

Lisätietoja:

Imatran yhteislukion rehtori Mika Strömberg, mika.strombergatimatra.fi (mika[dot]stromberg[at]imatra[dot]fi), 020-6175709