
Kipa aloittaa luistelukenttien jäädyttämisen tiistaina 8.12.
Edellä mainittujen isojen kenttien ohella jäädytetään myös Kostinpuiston ja Meltolan kenttiä viiden pääkentän lomassa.
– Pyrimme saamaan kentät mahdollisimman nopeasti luisteltavaan kuntoon ja siksi toivomme, että malttia löytyisi olla menemättä kentille ennen kuin tiedotamme niiden olevan turvallisessa luistelukunnossa, kertoo liikuntapaikkamestari Jani Niittynen Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy:ltä.
Linnalan kenttä palaa tänä talvena entiselle paikalleen, kun väliaikaiset koulurakennukset on viety pois. Luistelutilaa Linnalassa tulee siis olemaan viime talvia enemmän.
Lisätietoja: Jani Niittynen, Työnjohtaja/ Liikuntapaikkamestari, Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy, Puh: 040 677 9137, jani.niittynenimatrankipa.fi (jani[dot]niittynen[at]imatrankipa[dot]fi)