Kuva
Suomen liput
Suomen itsenäisyyspäivää vietetään 6.12.

Itsenäisyyspäivän perinteistä juhlaa ei tänä vuonna järjestetä Imatralla

Tiedote
20.11.2020 15:59
Tilaisuuden peruuntuminen johtuu koronepidemiasta.

Imatran kaupungin perinteinen itsenäisyyspäivän juhla jää tänä vuonna järjestämättä koronaepidemian vuoksi. Juhla on aiempina vuosina järjestetty Kulttuuritalo Virrassa.

Tämä on valitettava asia, mutta Eksoten suosituksesta toimimme nyt näin, viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen kertoo.

Seppeleet Imatrankosken, Tainionkosken ja Vuoksenniskan sankarihaudoille lasketaan kuitenkin entiseen tapaan. Seppeleen laskusta huolehtivat kaupunki, seurakunta, reserviläisjärjestöt ja partiolaiset. Tilaisuudet toteutetaan ilman laajempaa yleisöä, mutta laskutilaisuus videoidaan kaupungin verkkosivuille nähtäväksi iltapäivän aikana 6.12.

Koronaepidemian vuoksi myöskään koskinäytöstä ei voida toteuttaa.

Toivottavasti imatralaiset voivat juhlistaa joulukuun 6. päivää muilla tavoin esimerkiksi ulkoilemalla meidän omassa kansallismaisemassamme eli kosken äärellä ja Vuoksen varrella tai viemällä kynttilöitä hautausmaalle, Hupli-Oinonen toteaa.

Kaupunki muistuttaa, että erilaisten tilaisuuksien järjestäjillä on vastuu siitä, että THL:n koronaohjeita esimerkiksi maskien käytöstä, osallistujien määristä, turvaväleistä ja käsien desifioinnista noudatetaan myös joulun alusviikoilla.

Seurakunta järjestää perinteisen  itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen sunnuntaina 6.12. Tainionkosken kirkossa. Kirkossa on otettu huomioon THL:n ohjeet.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, p. 617 2400, liisa.hupli-oinonenatimatra.fi (liisa[dot]hupli-oinonen[at]imatra[dot]fi)