Kuva
Latupohjat ovat nyt monin paikoin jäisiä.

Kahdeksan kysymystä Imatran ensilumenladusta: miksi latu tehdään jo lokakuussa, kuinka paljon lysti maksaa ja kuka tästä kaikesta päättää?

Tiedote
11.11.2020 14:47
Latua on jäljellä 1,3 kilometriä. Nyt keskitytään jäljellä olevan ladun ylläpitoon.

1. Mikä ensilumenladun tilanne on nyt?

Latua paikattiin maanantaiaamuna ja tällä hetkellä tilanne on hyvä. Hiihdettävää, hyväkuntoista latua on jäljellä 1,3 kilometriä.

Nyt keskitytään siihen, että olemassa oleva latu säilyy mahdollisimman pitkään hiihtokuntoisena. Jos yöpakkaset jatkuvat, latu pysyy kunnossa.

2. Latu on avattu perinteisesti lokakuussa. Miksi latu rakennetaan niin varhain syksyllä?

Alun perin avausajankohta on määräytynyt lokakuuhun pitkän aikavälin säätietojen perusteella: on tarkasteltu, milloin yöpakkaset suurin piirtein alkavat. Latu on myös haluttu avata ennen FISin kilpailukauden alkua, jolloin hiihtäjät pääsevät harjoittelemaan Imatralle.

Ihanne olisi, että latu aukeasi Etelä-Suomen syyslomaviikoksi, eli pari viikkoa nykyistä aikaisemmin. Se ei näillä säillä kuitenkaan ole mahdollista.

3. Milloin ladun avausajankohta päätetään ja kuka sen päättää? Miksi päivämäärä päätetään ennakkoon – eikö olisi järkevämpää päättää avausajankohta syksyllä sääennusteiden perusteella?

Ladun avausajankohta päätetään touko-kesäkuussa.  Päivämäärän päättää työryhmä, johon kuuluvat edustajat kaupungilta, Imatra Base Campista, Mitrasta ja Kipasta.

Päätös avauspäivästä on tehtävä hyvissä ajoin, sillä avausajankohta on hyvin tärkeä tieto ladun markkinoinnissa. Latua myydään niin kotimaisille kuin ulkomaalaisille hiihtojoukkueille sekä yksityisille harrastajille. Heitä varten tarkka avausajankohta on oltava tiedossa hyvissä ajoin.

Imatralla on perinteisesti järjestetty kansainvälinen FIS-kilpailu syksyllä. Jos ladun tarkka avausajankohta ei ole tiedossa ajoissa, kilpailua ei voida hakea järjestettäväksi Imatralla.

4. Kuinka paljon ladulla on syksyllä 2020 ollut käyttäjiä?

Ladulle on myyty yhteensä 767 passia: 313 kausipassia, 26 kuukausipassia, 16 viikkopassia, 196 viikonloppupassia sekä 216 päiväpassia. Yrityspasseja on myyty 99.

Luvuissa ovat mukana niin leiriryhmät ja joukkueet kuin yksittäiset harrastajat. Määrät ovat maanantailta 9.11.

Leiriryhmiä ensilumenladulla on ollut tähän mennessä 18, ja lisää varauksia on tehty joulukuulle saakka. Lisäksi ryhmiä on tullut Imatran Kylpylän kautta.

5. Kuinka paljon ensilumenlatu maksaa?

Ladulle on varattu 130 000 euron budjetti. Sen päälle tulevat ylläpitokustannukset, jotka kuuluvat normaaleihin ulkoliikuntapaikkojen ylläpitokuluihin.

Lipputuloilla katetaan noin puolet ladun kustannuksista. Ladun vaikutukset Imatran alueen talouteen vievät ladun pitämisen kuitenkin plussan puolelle.

6. Latu rakennutettiin tänä vuonna alihankkijalla. Miksi kaupunki ei tehnyt latua itse?

Ladun rakentaminen kilpailutettiin ja edullisin tarjous voitti. Rakentamisen hoiti lähialueen urakoitsija.

Imatran kiinteistö- ja auluepalvelu Kipa huolehtii ladun ylläpidosta.

7. Ensilumenladun lunta on tehty tätä vuotta varten kahdessa paikassa: Ukonniemessä sekä Ruokolahden FreeSkissä. Miksi? Kuinka paljon lumen kuljetus Ruokolahdelta maksaa?

Viime talvena luonnonlunta oli vähän. Tykkilunta tarvittiin siis paljon, ja sitä tehtiin viime vuonna kahdessa paikassa siksi, että pelkkä Ukonniemen kapasiteetti ei olisi riittänyt riittävän lumimäärän tekemiseen.

Lumen kuljetus Ruokolahdelta Ukonniemeen maksaa muutamia tuhansia euroja. Summa sisältyy ladun budjettiin.

8. Onko ladun ylläpidossa mennyt tänä vuonna jotain pieleen? Mitä voitaisiin tehdä toisin?

Ladun sulaminen johtuu poikkeuksellisen lämpimästä säästä, joka jatkui useamman viikon heti ladun avaamisen jälkeen. Rakentamisessa ja ylläpidossa mitään ei olisi voitu tehdä toisin.

Jäähallin lenkki suli jostain syystä muuta latua nopeammin, ja siksi lenkki päätettiin sulkea kokonaan.  Näin voimavarat voitiin keskittää paremmin säilyviin osioihin ja lenkillä olleet lumet käyttää ladun muiden osien paikkaamiseen.

Tämän talven jälkeen on kaksi asiaa, joita täytyy ensi vuotta ajatellen pohtia: mikä on riittävä lumen määrä ja mikä on sopiva ajankohta ladun avaamiseen.

Takana on nyt kaksi erittäin lämmintä syksyä. On varauduttava myös siihen, että tällainen sää onkin uusi normaali. Voiko olla niin, että jos imatralaisille halutaan jatkossa tarjota hiihtolatua, latua on varauduttava ylläpitämään koko talven ajan? Näitä mietitään viimeistään tämän talven hiihtokauden jälkeen.

 

Kysymyksiin vastasivat ladun ylläpitämisestä vastaava liikuntapaikkamestari Jani Niittynen (Kipa), ladun rakennuttamisesta vastaava isännöitsijä Heikki Varis (Mitra), ladun markkinoinnista vastaava Jaakko Jäppinen (Imatra Base Camp), hyvinvointipalvelujen päällikkö Arja Kujala (Imatran kaupunki) sekä hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden erityisasiantuntija Harri Valtasola (Imatran kaupunki).

 

Lisätietoja:

Jani Niittynen, jani.niittynenatimatrankipa.fi (jani[dot]niittynen[at]imatrankipa[dot]fi), 040 677 9137
Heikki Varis, heikki.varisatmitra.fi (heikki[dot]varis[at]mitra[dot]fi), 05 235 2855
Jaakko Jäppinen,  jaakko.jappinenatimatra.fi (jaakko[dot]jappinen[at]imatra[dot]fi), 020 617 7008
Arja Kujala, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi),  020 617 2227