Kuva
Porkkanan paloja.
Välipalakokeilu alkaa marraskuussa.

Imatran koulukeskuksissa kokeillaan maksullista välipalaa

Tiedote
14.10.2020 18:09
Aloite välipalan tarjoiluun tuli Kosken koulun oppilailta.

Imatran koulukeskuksissa kokeillaan marras–joulukuussa 2020 maksullista välipalatarjoilua. Yhden välipala-annoksen hinta on 2 euroa.

Välipala tarjoillaan koulujen ruokaloissa iltapäivisin. Se sisältää leipää, leikkelettä ja tuorepalan. Lisäksi tarjolla on vaihdellen esimerkiksi hedelmiä, kiisseliä tai rahkaa.

Oppilaat voivat lunastaa välipalansa lipuketta vastaan. Lippuja myydään kymmenen kappaleen nipuissa kaupungintalon infopisteessä.

–Lisäksi välipalat voi maksaa myös verkkopankissa, jolloin oppilas saa lipukkeensa kuittia vastaan välipalanjakelupisteestä, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen kertoo.

Tarkat ohjeet verkkomaksamiseen löytyvät Saimaan Tukipalvelujen verkkosivuilta tästä linkistä.

Välipalalippujen jakelu aloitetaan Imatralla syysloman jälkeen, ja välipalaa ryhdytään tarjoamaan marraskuun ensimmäisen viikon aikana.

Maksuttomaan välipalaan ovat edelleenkin oikeutettuja ne oppilaat, jotka sitä tarvitsevat terveydellisistä syistä. Lisätietoa maksuttoman välipalan myöntämisperusteista voi kysyä oman koulun rehtorilta. 

Välipalajakelu sai alkunsa Kosken koululaisten aloitteesta

Syksyn välipalajakelu on kokeilu, joka sai alkunsa Kosken koulun 6.-luokkalaisten tekemästä aloitteesta.

Alun perin välipalatarjoilun testaaminen oli tarkoitus järjestää jo viime keväänä, mutta korona lykkäsi kokeilun tähän syksyyn. 

Kokeilun jälkeen oppilaille järjestetään kysely jatkohalukkuudesta.

–Jos välipalajakelulle on kysyntää, siitä voidaan tehdä pysyvä käytäntö, Turunen sanoo.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Malm ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen kertovat päätöksestä viime joulukuussa kuvatulla videolla tässä linkissä.

Lisätietoja:

Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, 020 617 4450, sami.turunenatimatra.fi (sami[dot]turunen[at]imatra[dot]fi)

 

Tekstiä muokattu 2.11. klo 10.30: Tarkennettu välipalajakelun alkamisajankohdaksi marraskuun ensimmäinen viikko.