Kuva
Näyttelijät Seela Sella ja Esko Roine istuvat vanhan rakennuksen aulassa.
Seela Sellan ja Esko Roineen tähdittämä Rakkauskirjeitä vierailee Imatralla toukokuussa.

Seela Sella, Esko Roine, Martti Suosalo ja Aku Hirviniemi tähdittävät Teatteri Imatran kevään vierailuja

Tiedote
23.9.2020 12:38
Aku Hirviniemi valloittaa teatterin tähtihaastattelussa maaliskuussa. Toukokuussa Teatteri Imatrassa nähdään Seela Sellan ja Esko Roineen näytelmä Rakkauskirjeitä sekä Martti Suosalon monologi Parasta elämässä.

Kuinka Aku Hirviniemestä tuli näyttelijä? Miltä tuntuu olla koko kansan tuntema kasvo? Entä mikä näkyvän uran tehneen näyttelijän töistä on ollut toistaiseksi mieleenpainuvin?

Näihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin saadaan vastauksia maaliskuussa, kun näyttelijä Aku Hirviniemi saapuu Teatteri Imatran tähtihaastatteluun.

Vajaan kahden tunnin mittaisen haastattelun aikana teatterinjohtaja Timo Rissanen käy läpi Hirviniemen elämää, uraa ja persoonaa.

–Aku Hirviniemi on noussut viime vuosina yhdeksi Suomen tunnetuimmaksi näyttelijäksi. Tunnen hänet yli parinkymmenen vuoden takaa, sillä olimme 1990-luvulla yhtä aikaa Riihimäen teatterissa. Hän oli tuolloin mukana muun muassa Tuhkimo-näytelmässä, ja olen ohjannut häntä myös Riihimäen nuorisoteatterissa. On erittäin mielenkiintoista päästä haastattelemaan häntä nyt, Rissanen kertoo.

Hirviniemi on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2008. Hän on näytellyt lukuisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa. Koko kansan tietoisuuteen hän nousi viimeistään viihdeohjelma Putouksen näyttelijänä vuonna 2010. Hirviniemi on näytellyt myös muun muassa Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa.

Seela Sella ja Esko Roine ihastuttavat Rakkauskirjeitä-näytelmässä

Andrew ja Melissa ovat lapsuudenystäviä, jotka elävät tahoillaan omia elämiään. Vuosikymmenten ajan he pitävät yhteyttä toisiinsa kirjeitse, kertovat toisilleen elämistään ja vanhenevat yhdessä. Aika ajoin jompikumpi ehdottaa tapaamista.

Näistä kirjeistä syntyy näytelmä Rakkauskirjeitä, jonka rooleissa nähdään suomalaisten rakastamat näyttelijät Seela Sella ja Esko Roine.

–He molemmat ovat suomalaisen teatterin legendoja, joilla on takanaan vuosikymmenten karriääri, Rissanen sanoo.

Näytelmän luonteeseen kuuluu, ettei sitä opetella ulkoa. Luvassa on siis hetkessä tapahtuva, aito ja elämänmakuinen esitys.

Teos on nähty ympäri maailmaa, ja siinä ovat näytelleet myös lukuisat elokuva- ja teatteritaivaan tähdet.

Martti Suosalo listaa monologissaan elämän parhaita puolia

Kevään toinen vieraileva näytelmä on Martti Suosalon esittämä monologi Parasta elämässä. Suosalo kuuluu Suomen arvostetuimpiin miesnäyttelijöihin ja on kiertänyt lukuisilla yhden miehen esityksillään ympäri Suomea.

Monologissa Suosalon esittämä kroonisesti masentuneen äidin lapsi listaa äidilleen asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Syntyy lista, joka meidän kaikkien olisi hyvä palauttaa tasaisin väliajoin mieleen.

­–Esitys on liikuttava ja surullinen, mutta myös hauska ja toiveikas. Yleisöllä on merkittävä rooli ja osa katsojien paikoista on näyttämöllä, Rissanen kertoo.

Lipunmyynti tähtihaastatteluun ja kevään vierailuihin on alkanut

Aku Hirviniemen tähtihaastattelu nähdään Teatteri Imatrassa maanantaina 8.3.2021. Seela Sellan ja Esko Roineen Rakkauskirjeitä nähdään Imatralla tiistaina 4.5. ja keskiviikkona 5.5.2021, ja Martti Suosalon Parasta ennen –monologi esitetään Teatteri Imatrassa lauantaina 15.5. Monologista järjestetään kaksi näytöstä.

Liput ensi kevään vierailunäytöksiin sekä tähtihaastatteluun ovat myynnissä nyt: www.teatteri-imatra.fi

Rakkauskirjeitä ja Parasta ennen oli alun perin tarkoitus järjestää jo keväällä 2020, mutta koronapandemian takia näytökset siirrettiin ensi vuodelle. Vuoden 2020 vierailuesitysten lipun eivät käy kevään 2021 esityksiin. Viime kevään näytöksiin ostetut liput voi palauttaa vuoden loppuun mennessä teatterin nettisivuilla: www.teatteri-Imatra.fi/peruuntuminen.

 

Lisätietoja:

Teatterinjohtaja Timo Rissanen, Teatteri Imatra, p. 020617 6645, timo.rissanenatimatra.fi (timo[dot]rissanen[at]imatra[dot]fi)