Kuva
Kuvassa työkaluja
Vuokra-asunnot ottaa käyttöön talonmiesmallin

Imatran vuokra-asunnoissa palataan talonmiesaikaan

Tiedote
23.9.2020 18:42
Aluetalonmiesmalli käyttöön lokakuun alusta.

Imatran Vuokra-asunnot Oy ottaa käyttöön aluetalonmiesmallin. 

─ Ajatuksemme on, että huoltomiehet tulevat asukkaille tutummiksi ja kontaktointi muuttuu helpommaksi. Pienemmistä huoltotarpeista voi vaikka jutella suoraan, jos näkee huoltomiehen pihalla, isännöitsijä Mika Käyhty sanoo.

Jatkossa kilpailutetut huoltoyhtiöt joutuvat nimeämään kaksi henkilöä, jotka tekevät vain tiettyjä kiinteistöjä. Näin turvataan alueille talonmiestoiminta ja tutut huoltomiehet. 

Imatran kaupunkikonsernin vuokratalot on jaettu kahteen eri alueeseen maantieteellisesti: etelään ja pohjoiseen.  Kaupungin pohjoisella alueella on 13 taloa talonmiesmallin piirissä, etelässä 21. Kiinteistöt ovat rivi- ja kerrostaloja. Jokaiseen taloon tulee näkyviin oman huoltomiehen puhelinnumero.
 

Hillitsee vuokrannostopaineita

Aluetalonmiesmallin myötä uudistui myös palvelujen kilpailutus. Huoltoyhtiöiden toimeksiannot on määritelty aiempaa tarkemmin. Myös palvelun laatupuutoksille on määritelty sanktiot.

─ Ennen kilpailutukset tehtiin pienemmät alueet tai talot kerrallaan. Toki tällainen laajempi kilpailutus toi myös säästöjä, mikä taas hillitsee asuntojen vuokrannostopaineita, Käyhty toteaa.

Aluetalonmiesmallin suunnittelu alkoi vuosi sitten, kilpailutus toteutettiin elokuussa. Kilpailutukseen osallistui lopulta neljä yritystä. Sopimus on nyt solmittu tarjouskilpailun voittaneiden huoltoyhtiöiden kanssa. Ne ovat Kaakkois-Suomen Kiinteistöpalvelut ja RTK Palvelu Oy.

Uuden mallin mukainen talonmiespalvelu alkaa lokakuun alussa. Asukkaille tiedotetaan muutoksista vielä asuntokohtaisesti.

Lisätietoja: Isännöitsijä Mika Käyhty, Imatran Vuokra-asunnot Oy, p. 05 235 2858, mika.kayhtyatmitra.fi (mika[dot]kayhty[at]mitra[dot]fi)