Kuva
Mika Stömberg puhui viime kevään virtuaalilakkiaisissa.

Ylioppilasjuhlat järjestetään poikkeusjärjestelyin

Tiedote
12.8.2020 18:02
Juhla uudella puukoululla ylioppilaille, lähipiiri voi seurata tilaisuutta suoran lähetyksen kautta.

Elokuun viimeisenä lauantaina järjestetään sekä IB-lukion lakkiaiset että kansallisen lukion ylioppilasjuhlat Imatran uudessa puukoulussa. Järjestelyt joudutaan toteuttamaan hyvin poikkeuksellisesti.

Juhlaan kutsutaan viime kevään ylioppilaat ja IB-lukiosta valmistuneet. Koronariskin vuoksi tilaisuuteen ei voida kutsua muita.

Tämä on valitettava ratkaisu ylioppilaiden läheisten kannalta. Järjestämme kuitenkin tilaisuudesta suoran lähetyksen, joten juhlaan voi osallistua kotoa käsin kaupungin verkkosivujen ja some-kanavien kautta, yhteislukion rehtori Mika Strömberg sanoo.

Päätöksen juhlajärjestelyistä teki keskiviikkona rehtori yhdessä opettajien kanssa saatuaan suosituksen juhlan poikkeusjärjestelyistä sosiaali- ja terveyspii Eksotelta.

Yhteislukion perinteinen ylioppilasjuhla jouduttiin koronan vuoksi siirtämään jo keväällä. Ylioppilaat lakitettiin virtuaalijuhlan välityksellä.

Viime kevään ylioppilaat eivät ole enää Wilma-järjestelmässä. Heille tieto juhlan käytännönjärjestelyistä pyritään lähettämään muita kanavia pitkin tämän viikon aikana.

Ylioppilaat voivat myös halutessaan olla itse yhteydessä viime kevään ryhmänohjaajiinsa, mikäli kysyttävää ilmenee, Strömberg toteaa.

 

Lisätietoja:

Rehtori Mika Strömberg, mika.strombergatimatra.fi (mika[dot]stromberg[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5709.