Kuva
Puukoulu on valmis.

Puukoulu avaa ovensa torstaina 13.8.

Tiedote
3.8.2020 14:55
Ohessa kysymyksiä ja vastauksia oppilaille ja huoltajille uuden edessä.

Mansikkalan koulukeskuksessa eletään 13. elokuuta historiallisia ja jännittäviä aikoja. Tuolloin lapset ja nuoret aloittavat Suomen suurimmassa puukoulussa. Vuorohoito on jo aloittanut tänään toimintansa uusissa tiloissa.

Puukoulua on rakennettu syksystä 2018 alkaen, myös kuluneen kesän aikana on työmaalla ja suunnittelupöydillä valmistauduttu tiiviisti noin 1400 lapsen ja nuoren sisäänottoon. Uudessa koulussa aloittaa lukuvuoden 750 peruskoululaista, 410 lukiolaista sekä 310 esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen lasta.

Liikennejärjestelyt ja parkkipaikat valmistuvat koulujen alkuun mennessä. Kiveystöitä, viimeistelyjä ja nurmetusta tehdään vielä tämänkin jälkeen. Krimin parkkipaikka on käytössä koulun alettua, mutta sen asfaltointi toteutetaan myöhemmin. Ammattioppilaitoksen bussipysäkin uusi katos asennetaan niin ikään syksyn aikana.

Ohessa muutamia kysymyksiä ja vastauksia helpottamaan koulun alkamista Mansikkalassa. Näistä asioista on hyvä jutella lasten ja nuorten kanssa kotona ennen koulun alkua.

1.) Miten uuteen koulukeskukseen saavutaan?

Kaupunki suosittelee koululaisille saapumista jalan tai pyörällä.

Koulun lähellä on bussipysäkit niin Koulukadulla kuin Tainionkoskentiellä. Kaikkien tulee noudattaa liikennesääntöjä. Tainionkoskentien ja Koulukadun toiselle puolelle siirtymiset tulee tehdä uusien alikulkutunneleiden kautta. Tainionkoskentiellä on asennettu välikaistalle aidat, joten kulkeminen tästä on estetty kokonaan.

Jos vanhemmat tuovat lapset autolla, oppilaiden jättöpaikka on Tainionkoskentien varressa.

Varhaiskasvatuksen lapsille on oma jättöpaikkansa Karjaportinkadun ja Ruokosuonkadun varressa. Lisäksi varhaiskasvatuksen jättöä varten on parkkipaikat päiväkodin ovien lähellä.

Koulun alueella jokaiselle ikäluokalle on määritelty omat sisäänkäynnit. Ne käyvät ilmi oheisesta kartasta.

 

 

 

file type icon 


2) Mihin henkilökunta ja lukion opiskelijat jättävät autonsa?

Henkilökunnan parkkipaikat ovat pääsääntöisesti koulukeskuksen Ruokosuonkadun puoleisessa päädyssä. Tämä parkkipaikka on varattu juuri henkilöstölle.

Opiskelijat voivat jättää autonsa ja mopoautonsa Krimin parkkipaikalle. Tänne voivat jättää autonsa myös henkilökunta ja vierailijat.

Eksoten asiakkaat voivat parkkeerata pääoven luo. Tämä pieni parkkipaikka ei ole henkilökunnan eikä opiskelijoiden käytössä. Eksoten henkilökunnalle on varattuna paikkoja Karjaportinkadun varressa.

Karjaportinkadulla on muutamia satunnaisia, varaamattomia paikkoja. Ruokosuonkadun varrella parkkipaikat ovat lyhytaikaiseen pysäköintiin. Nämä paikat ovat kiekollisia.

3) Entä mopoparkki ja pyörätelineet?

Polkupyörille on neljä säilytyspaikkaa. Ne käyvät ilmi ylläolevasta kartasta.  Mopot tulee jättää niin ikään mopoparkkiin, joka sijaitsee Ruokosuonkadun ja Tainionkoskentien kulmassa. Mopojen jättäminen pyöräparkkiin tai autojen pysäköintialueelle ei ole sallittua.

4) Ovatko opettajat ensimmäisenä päivänä vastassa pihalla omia opetusryhmiään?

Opettajat ja koulun henkilöstö ovat vastassa kaikkia perusopetuksen oppilaita koulun pihalla. Wilmassa lähetetään tarkempia ohjeita siitä missä tavataan ensimmäisenä koulupäivänä 13.8.2020. Myös lukiolaisille lähetetään tarkempaa ohjeistusta.

5) Missä yläluokkien oppilaat ja lukion opiskelijat voivat säilyttää henkilökohtaisia tavaroitaan? Onko koulussa säilytyslokeroita?

Samalla luokka-asteella on käytössään tietyt tilat kiinteistössä. Perusopetuksen 1-6- luokkien oppilaille tulee oma kotipesätila, jossa he voivat pitää esimerkiksi reppujaan. Opettajien ohjaamana voidaan opiskella muissakin koulukeskuksen tiloissa.

Yläkoululle ja lukiolle on säilytyslokeroita, kukaan ei voi varata omaa lokeroa pidemmäksi aikaa, vain tuntien ajaksi. Lokerikot toimivat koodilukolla.

6) Miten työrauha taataan isossa koulussa ilman perinteisiä luokkia?

Perusopetuksen osalta on lopulta vain kaksi suurempaa avointa opetustilaa. Muuten on moderneja opetustiloja, joissa on esimerkiksi lasiseinät. Avointa tilaa on vähemmän kuin suljettua tilaa. Mielikuva pelkästään isoista avoimista oppimistiloista ei vastaa todellisuutta.

7) Miten välitunnit on porrastettu vai viettääkö koko koulu ne yhtä aikaa? Onko jokaiselle luokalle omat osansa pihalla?

Välitunteja ei vietetä kaikkien osalta samaan aikaan. Luokat 1-6 kulkevat oman aikataulun mukaisesti ja 7-9- luokat omassa rytmissä. Jos esimerkiksi koronaepidemia vaatii, näitä aikatauluja voidaan porrastaa lisää.

Lukio elää arkeaan pääosin samassa rytmissä yläkoulun kanssa.

Päiväkodilla on oma aidattu piha-alue. Jonkin verran myös esiopetus ja alaluokat voivat näitä alueita käyttää.

Perusopetus käyttää myös Kostinpuistoa pidemmillä välitunneilla.

Lähtökohtaisesti alaluokilla ei ole sisävälitunteja. Yläkoulussa on alustavasti muutamia pakollisia ulkovälitunteja. Lukiossa välitunnit ovat ulkoilun osalta omavalintaista.

8) Miten ruokailu on järjestetty?

Ruokala on ensimmäisessä kerroksessa, Jättiläisten portaikon ja alakerran aulan lähellä.

Ruokailu tapahtuu kello 10.30-13.00 välisenä aikana porrastetusti kunkin lukujärjestysten mukaisesti. Periaatteella isommat syövät viimeisenä riippuen toki mihin kellonaikaan koulu oppilailla alkaa.

Ruokalassa on reilu 300 paikkaa.

9) Järjestetäänkö oppilaille ja huoltajille tutustumiskäyntejä ja milloin?

Tutustuminen 1-2  luokkien oppilaiden huoltajille ja oppilaille järjestetään 10.8. kello 16.00-18.00.

Esiopetuksen lasten huoltajille ja lapsille tutustuminen on 10.8 klo 14.30-16.30. Jos lapset eivät aloita varhaiskasvatuksessa vielä 3.8., lapsen oman varhaiskasvatusryhmän kanssa voi sopia tutustumiskäynnistä myöhemmin.

10) Milloin kaupunkilaiset pääsevät tutustumaan koulukeskukseen?

Avoimet ovet kaupunkilaisille järjestetään näillä näkymin lokakuun alussa, jos koronaepidemia ei muuta suunnitelmia. Tästä tiedotetaan syksyllä lisää.

 

Lisätietoja:

Mansikkala perusopetus, johtava rehtori Lasse Tiilikka, p. 020 617 5718

Lukion rehtori Mika Strömberg, mika.strombergatimatra.fi (mika[dot]stromberg[at]imatra[dot]fi), 020 617 5709

Vuoropäiväkodin johtaja Jaana Lippojoki, p. 020 617 3507, jaana.lippojokiatimatra.fi (jaana[dot]lippojoki[at]imatra[dot]fi)

Päiväkodin johtaja Airi Kojo, airi.kojoatimatra.fi (airi[dot]kojo[at]imatra[dot]fi) , p. 020 617 5828

Projektikoordinaattori Heidi Tamminen p. 020 6175848, heidi.tamminenatimatra.fi (heidi[dot]tamminen[at]imatra[dot]fi)

 

Projektin etenemisestä lisää täältä.

 

Koulutyö alkaa Imatralla 13. 8.

  • Peruskouluissa kello 9.
  • Lukio alkaa kello 10.
  • Koulun alkua voidaan porrastaa koulukeskuksittain, mikäli epidemiatilanne sitä vaatii. Näistä tiedotetaan koulukohtaisesti Wilmassa.

Mansikkalan koulukeskuksessa toimivat