Kuva
Havainnekuva Napinkulmasta

Hallinto-oikeus kumosi Napinkulman kaavan

Tiedote
30.6.2020 16:23
Kaupunki tutkii päätöksen perusteet ja harkitsee sitä, haetaanko valituslupaa.

Itä-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Napinkulman asemakaavan. 

Valituksenalainen asemakaavamuutosta ei hallinto-oikeuden mukaan ole arvioitu maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla riittävästi kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvien merkittävien vaikutusten osalta.

Kaavamuutosta laadittaessa olisi lisäksi pitänyt maanomistajien tasapuolinen kohtelu huomioon ottaen selvittää laajemmin vastaavan rakentamisen määrän ja kerrosluvun lisäämisen mahdollisuudet ja vaikutukset alueella.

Hallinto-oikeudessa oli käsiteltävissä yhteensä kahdeksan asiakohtaa Napinkulmaan liittyen, joista muut hallinto-oikeus jätti tutkimatta tai hylkäsi. Muun muassa kaavoitusmenettelyyn osallistumista ja vuorovaikutusta koskevat valitusperusteet hylättiin. Kaupunki joutuu korvaamaan osan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja (1680 euroa).

Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

-Tutkimme nyt päätöksen heinäkuun aikana kaikessa rauhassa ja keskustelemme miten etenemme, kaupunginjohtaja Kai Roslakka toteaa.

Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakkaatimatra.fi (kai[dot]roslakka[at]imatra[dot]fi)
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, p. 020 617 2280, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)