Kuva
Omat Hoodit -haaste nuorille seutukaupunkilaisille.
Omat Hoodit -haaste nuorille seutukaupunkilaisille.

Imatralaiset Ida Nevametsä ja Rasmus Rahikainen palkittiin lahjakortein Omat Hoodit -haasteessa

Tiedote
15.6.2020 18:24
25:n seutukaupungin nuorille suunnattu Omat Hoodit -kampanja tavoitti yli puolen miljoonan nuoren huomion. Kilpailuun osallistuttiin monin eri tavoin ja tyylein; teokset pitivät sisällään videoita, tanssia, musiikkia, tekstejä sekä piirroksia.

Seutukaupunkiverkoston Joustavat koulutusmallit -hanke haastoi ensimmäisessä Omat Hoodit -haasteessa nuoret kertomaan kuulumisiaan poikkeusaikana sekä suunnitelmia, joita he aikovat toteuttaa kotikaupungissaan sitten, kun sosiaaliset rajoitukset ovat ohitse.

Imatralta haasteeseen osallistuneet Ida Nevametsä ja Rasmus Rahikainen palkittiin lahjakortein. Ida osallistui haasteeseen tanssilla ja Rasmus videopeli-teoksella.

Haastekisaan saivat osallistua 10-22-vuotiaat kampanjan kaupungeissa asuvat nuoret. Kampanjalla haluttiin haastaa nuoria tarkastelemaan arkeaan myönteisistä näkökulmista.

Myös urheilijatähdet seutukaupungeissa innostuivat kannustamaan nuoria tarttumaan haasteeseen. Mukana olivat muun muassa hiihtäjä Krista Pärmäkoski, jääkiekkoilija Jussi Jokinen ja hiihtolegenda Juha Mieto. Haastetta tuomaroi suosittu YouTube –komediaryhmä Justimusfilms.

Omat Hoodit –kampanjan ensimmäisen haasteen voittajaksi valittiin salolainen Rasmus, jonka teos oli rap-video. Voittaja sai itselleen Segway Ninebot ES2 -sähköpotkulaudan ja pääsyn avustajaksi Justimuksen uuden Duo 2 -tv-sarjan kuvauksiin elo-syyskuussa 2020.

– Kaikki osallistujat tarjosivat upeita teoksia. Päädyimme lopulta kruunaamaan voittajaksi salolaisen räppijätkän; videosta paistoi läpi sekä vaivannäkö että hauskanpito. Sanoissa fiilisteltiin hauskalla tavalla sitä, mitä tullaan tekemään, kun rajoitukset päättyvät  lisäksi tuotiin luovasti kotiseudun maisemaa videolle, kertoo Justimusfilmsin Sami Harmaala.

 

Lisätietoja:

Imatran kaupungin hankevastaava Tytti Lankinen, p. 020 617 2228, tytti.lankinenatimatra.fi (tytti[dot]lankinen[at]imatra[dot]fi)

Omat Hoodit -kampanjassa mukana:

Alavus, Huittinen, Iisalmi, Ikaalinen, Imatra, Kalajoki, Kauhajoki, Kauhava, Keuruu, Kristiinankaupunki, Kurikka, Laitila, Loimaa, Parkano, Pietarsaari, Raahe, Rauma, Riihimäki, Salo, Sastamala, Savonlinna, Uusikaupunki, Valkeakoski, Varkaus ja Ylivieska