Kuva
Huoltajien infotilaisuus

Eskarien, viskarien ja vuorohoidon huoltajille info Mansikkalan koulukeskuksesta

Tiedote
5.6.2020 15:00
Pienille puukoulun lapsille tutustumispäiviä elokuussa.  

Mansikkala uuden koulukeskuksen tulevien eskareiden, viskareiden (viisivuotiaat) ja vuorohoidon lasten vanhemmille järjestettiin tiedotustilaisuus torstaina kaupungintalolla.

Ennakkoon tilaisuuteen oli ilmoittautunut noin 130 huoltajaa. Heidät oli jaettu poikkeusolojen vuoksi kahdeksaan ryhmään.

Tilaisuudessa varhaiskasvatuksen vanhemmille esiteltiin kunkin ryhmän tiloja ja niihin kulkemista muun muassa videon avustuksella. Vanhemmilta pyydettiin myös kysymyksiä. Näihin kysymyksiin vastataan kootusti sähköpostilla ja vastaukset jaetaan kaikille huoltajille.

  • Varsinainen esiopetuksen tutustumispäivä järjestetään maanantaina 10.8. klo 14.30-16.30 Mansikkalan koulukeskuksen G-lohkossa. Samaan tilaisuuteen kutsutaan Wilman välityksellä myös 1-ja 2-luokkien oppilaat huoltajineen.
  • Viskareiden huoltajille ja lapsille järjestetään tiloihin tutustuminen keskiviikkona 5.8. klo 14.30-17. 

Koulutyö alkaa 13.8. mikäli koronaepidemia ei muuta suunnitelmia.

Vuorohoito käynnistyy sen sijaan uudessa puukoulussa jo 3.8. Mikäli lapsi ei vielä tuolloin tarvitse hoitoa, oman vuorohoitoryhmän henkilökunnan kanssa voi sopia tutustumiskäynnin erikseen elokuulle.

 

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Heidi Tamminen p. 020 6175848, heidi.tamminenatimatra.fi (heidi[dot]tamminen[at]imatra[dot]fi)

Vuoropäiväkodin johtaja Jaana Lippojoki, p. 020 617 3507, jaana.lippojokiatimatra.fi (jaana[dot]lippojoki[at]imatra[dot]fi)

Päiväkodin johtaja Airi Kojo, airi.kojoatimatra.fi (airi[dot]kojo[at]imatra[dot]fi) (tavoitettavissa 29.6. alkaen)

Johtava rehtori Lasse Tiilikka,p. 020 617 5718, lasse.tiilikkaatimatra.fi (lasse[dot]tiilikka[at]imatra[dot]fi)