Kuva
opiskelijat seisovat mattolaiturilla, taustalla joki
Patricia ja Bayzid Vuoksen rannalla

Kansainväliset opiskelijat voivat tuoda uutta osaamista Imatran alueen yrityksiin

Tiedote
28.5.2020 19:38
Patricia Virsinger ja Bayzid Islam tutkivat lopputöissään, kuinka kansainvälisten opiskelijoiden potentiaali saataisiin käyttöön Etelä-Karjalassa.

Unkarilaisen Patricia Virsingerin lopputyö LUT-yliopistolle käsittelee yritysten halua ja mahdollisuuksia työllistää kansainvälisiä opiskelijoita. Hänen mukaansa opiskelijoissa yritykset eivät välttämättä tiedä kuinka ne voisivat hyötyä opiskelijoista.

– Tärkeä kysymys on ovatko he tietoisia, kuinka suuri lahjakkuusreservi tällä alueella itse asiassa on. 

Hänen mukaansa opiskelijat viihtyvät ja haluaisivat usein jäädä Suomeen, jos työtä vain olisi.

– Ihmiset oikeasti pitävät Suomesta, erityisesti, kun he ovat olleet täällä pidemmän aikaa.

Virsinger kertoo aiempaan tutkimukseensa perustuen.

Bangladeshilainen Bayzid Islam puolestaan keskittyy diplomityössään hakemaan LUT yliopistolle ja Saimialle mallia, jolla saadaan kansainväliset opiskelijat jäämään aiempaa paremmin Suomeen. Hänen mukaansa ulkomailta tulevilla opiskelijoilla tulee Suomeen jäädäkseen olla jotain, joka sitoo heitä Suomeen.

–Työsiteen löytäminen ei vain tuo heille työtä. Tulevaisuudessa se palvelee heidän muita tarpeitaan, kun heidän perheensä kasvavat. Eli työ on yksi asia, joka sitoo kansainvälistä opiskelijaa alueeseen, 

Islam toteaa.

Sekä Patricia ja Bayzid ovat hyviä esimerkkejä integroitumisesta. Molemmilla on lähes kymmenen vuotta takana Suomessa, suomalaiset puolisot ja aikomus asettua Suomeen.

Katso Bayzidin ja Patrician haastattelut

Tutkimusta hankerahalla

Imatran kaupunki rahoittaa lopputyötä Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa(SeutuAIKO) -hankkeesta. Seutukaupunkien verkostohankkeen tavoitteena on parantaa alueen työvoiman saatavuutta.