Kuva
Liikennejärjestelyt työmaan ajan.
Liikennejärjestelyt työmaan ajan.

Mansikkalan koulukeskuksen ympäristön liikennejärjestelyihin puututtiin

Tiedote
20.5.2020 19:08
Autot pois pyöräteiltä, rajauksia ja opastuksia lisää.

Julkisuudessa nousi esille Mansikkalan koulukeskuksen alueen liikenneturvallisuusasiat tällä viikolla. Ongelmat paljastuivat, kun koululaiset palasivat lähiopetuksen myötä liikenteeseen ja alueella ryhdyttiin rakentamaan koulun lisäksi kiertoliittymää ja alikulkutunnelia.

Mitran rakennuttaja Henry Tapiola kiittää kaupunkilaisilta saatua suoraa palautetta. Mitra toimii alueella rakennuttajana ja töiden tilaajana, varsinaiset urakat on kilpailutettu.

Tapiola on käynyt tänään Mansikkalassa työskentelevien urakoitsijoiden kanssa keskustelua.

Alueella toimii tällä hetkellä noin 140 henkilöä eikä kaikkia vaikutuksia ole osattu ottaa huomioon. Korjaaviin toimiin urakoitsijoiden kanssa on nyt ryhdytty, Tapiola kertoo.

Neuvotteluissa on tänään sovittu, että autoja ei enää pidetä pyöräteillä.

Tämän lisäksi alueen rajauksia ja opastusta tullaan parantamaan keskiviikon ja helatorstain aikana. Perjantaina tilanteen on oltava parempi, Tapiola lupaa.

Oheisessa kuvassa näkyy työmaa-alueen kevyen liikenteen ja ajoneuvoliikenteen merkit.

 

Lisätietoja;

Rakennuttaja Henry Tapiola, p. 05 235 2827, henry.tapiolaatmitra.fi (henry[dot]tapiola[at]mitra[dot]fi)