Kuva
Luontokerholaisia metsässä
"Murkku ja mato tappelee"

Imatran kaupunki järjestää myös tulevana kesänä kesäkerhotoimintaa koululaisille

Tiedote
20.5.2020 15:36
1-2- luokkalaisille luonto- ja metsäteemaisia kesäkerhoja

Imatran kaupunki laajentaa kesäkerhokokeilua kaikkiin koulukeskuksiin jatkona viime kesän pilottihankkeelle. Hankkeen puitteissa järjestämme kesäkerhoja 1-2-luokkalaisille. Aiheena kesäkerhossa on luonto ja metsä. Kerhoon otetaan mukaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta. Kesäkerhotoimintaa järjestetään kaikissa koulukeskuksessa maanantaista perjantaihin aamupäivisin juhannukseen asti. 

-    Haluamme laajentaa viime kesänä Vuoksenniskalla kokeiltua kesäkerhotoimintaa myös muihin koulukeskuksiin. Tarkoitus on tarjota pienille koululaisille ohjattua toimintaa etupäässä luonnossa koulujen lähiympäristössä. Kesäkerhot voivat olla yksi keino tukea lapsiperheitä poikkeuksellisen kevään jälkeen kertoo apulaisrehtori Leila Riihinen. 

Pienten koululaisten vanhemmille on mennyt asiasta Wilma-viesti ilmoittautumislinkkeineen.

Lisätietoja: apulaisrehtori Leila Riihinen p. 020 617 5711.