Kuva
Vanhojen tanssien tanssijoita Imatran kaupungintalon talvipuutarhassa
Arkistokuvassa tanssijoita vuonna 2019.

Imatran yhteislukio haastaa kaikki Suomen lukiot kierrättämään vanhojentanssipukuja

Tiedote
7.5.2020 17:47
Vanhojentanssipukuja välitetään sitä varten perustetussa Facebook-ryhmässä ja Suomen lukioita kehotetaan tekemään samoin.

Vanhojentanssit on rakastettu perinne, mutta sen ympärille on kehittynyt kulttuuri, jossa kerran käytettäviin vanhojentanssipukuihin käytetään paljon rahaa.  

Imatran yhteislukiossa on haluttu muuttaa tätä käytäntöä kestävämpään suuntaan.

Imatralaisen Mirja Mikkilän idean pohjalta haastetta kehittänyt maantiedon ja biologian lehtori Hanna Savolainen toivoo, että mahdollisimman moni lukio ja lukiolainen ottaisi osaa haasteeseen.

– Perustimme Facebookiin ”Vanhojentanssipuvut  - Etelä-Karjala” -ryhmän, jossa entiset ja tulevat vanhat voivat käydä pukukauppaa. Lyhyessä ajassa kauppaan on ilmestynyt kuusi pukua, joten hyvältä näyttää tässä vaiheessa, Savolainen kertoo.

Kauppapaikka voi olla millä tahansa alustalla ja alueella. Alueellisen kauppapaikan etuna on sovittamisen ja muiden käytännönasioiden hoitamisen helppous.

Haasteeseen osallistuvien lukioiden toivotaan kertovan osallistumisestaan osoitteessa imatra.fi/pukuhaaste.

Kampanja käyttää sosiaalisessa mediassa hastagia #kestäväpukuhaaste

Lisätietoja Biologian ja maantiedon lukionlehtori Hanna Savolainen, hanna.savolainenatedu.imatra.fi (hanna[dot]savolainen[at]edu[dot]imatra[dot]fi)