Kuva
Vuoksenniskan kirjasto.
Vuoksenniskan kirjasto.

Yhteislukio jatkaa etäopetuksessa, lähikirjastojen uloslainaus aloitetaan lähipäivinä

Tiedote
5.5.2020 15:36
Kesäteatterin siirtoa harkitaan vuodella.

Imatran kaupungin koronatiimi aloitti valmistelut maan hallituksen 4.5. antamien linjausten perusteella.

─ Tämä on vaativa työ. Meillä ei ole vielä kaikkia ratkaisuja valmiina. Pyrimme tekemään asioita ketterästi, mutta harkiten. Nyt on tärkeintä miettiä kaikkia muutoksia terveys edellä, vs. kaupunginjohtaja Kaisa Heino sanoo.

Selkeitä linjauksia on jo tehty muun muassa lukion ja Virta-opiston osalta. Aiemmin ilmoitettuja henkilökunnan lomautuksia perutaan ainakin osittain.

Suunnitelmien nykytilanne on luettavissa alla. Kaupunki tiedottaa seuraavan kerran huomenna.

Imatran kaupunki muistuttaa, että kouluihin, varhaiskasvatukseen, töihin tai muuten julkisiin tiloihin ei saa tulla sairaana tai jos henkilöllä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.

Peruskoulut

Peruskoulut palaavat lähiopetukseen 14.5. Tämän jälkeen ei etäopetusta järjestetä.

Jos oppilas tai hänen perheenjäsenensä kuuluu riskiryhmään, hoitava lääkäri arvioi, voiko lapsi palata kouluun tai varhaiskasvatukseen. Tässä tapauksessa huoltajan tulee olla yhteydessä oman koulun rehtoriin.

Kaupunki hyödyntää perusopetuksessa lukion tiloja ja Tainiotaloa. Ulkotiloja hyödynnetään opetuksessa mahdollisuuksien mukaan.

Koulujen siivousta tehostetaan THL:n ohjeiden mukaisesti.

Koulujen tarkemmista järjestelyistä kaupunki tiedottaa huoltajia lähipäivinä suoraan Wilma-viesteillä.

Lukio

Imatran yhteislukion osalta noudatetaan valtioneuvoston suositusta jatkaen etäopetusta lukuvuoden loppuun saakka.

Opiskelijan pyynnöstä on mahdollista saada lähiopetuksena henkilökohtaista erityisopetusta ja opinto-ohjausta. Samoin tukiopetus on mahdollista maksimissaan viiden hengen ryhmissä lähiopetuksena.

Jos yksittäisten opiskelijoiden osalta on tarve saada lisänäyttöjä kurssien suoritukseen, on niitä mahdollisuus vastaanottaa lähiopetuksessa, mutta muutoin viidennen jakson päättöviikko hoidetaan etänä.

Kesäkuun alun uusintakuulustelun järjestämistavasta päätetään toukokuun viimeisellä viikolla.

Imatran yhteislukiolla ei järjestetä perinteisiä kevätjuhlia. Kaupunki nauhoittaa etukäteen virtuaalisen lakkiaistilaisuuden, joka on nähtävissä Imatran kaupungin kotisivuilla ja Facebookissa lauantaina 30.5. klo 12.00 alkaen. Jos koronatilanne sallii, niin lauantaina 29.8. klo 11.00 järjestetään IB-lukion lakkiaiset ja samaan juhlaan kutsutaan myös kevään ylioppilaat läheisineen.

Kouluruokailu

Kouluruokailun tarkemmat järjestelyt ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Niistä tiedotetaan ennen lähiopetuksen alkua.

Annosjakelu päättyy kaikilta opiskelijoilta lähiopetuksen alkaessa. Viimeinen annosjakelu toteutetaan maanantaina 11.5. Tuolloin jaetaan maanantain ja tiistain ruokajakelu. Keskiviikon osalta annosjakelu jää toteuttamatta siirtymävaiheen järjestelyjen vuoksi.

Samassa yhteydessä lukiolaisten annosruokajakelu päättyy.

Varhaiskasvatus ja esiopetus

Vahva suositus lasten pysymisestä poissa varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta perutaan 14.5. alkaen.

Jos eskarilainen tai hänen perheenjäsenensä kuuluu riskiryhmään, hoitava lääkäri arvioi, voiko lapsi palata esiopetukseen. Tässä tapauksessa huoltajan tulee olla yhteydessä oman päiväkodin johtajaan.

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tilojen siivousta tehostetaan THL:n ohjeiden mukaisesti.

Tarkemmista järjestelyistä kaupunki tiedottaa huoltajia lähipäivinä suoraan Wilma-viesteillä.

Urheilupaikat

Ulkoliikuntapaikat avautuvat 14.5. alkaen. Näillä kentillä tulee noudattaa toukokuun ajan 10 hengen kokoontumisrajoitusta. Kaupunki on suoraan yhteydessä urheiluseuroihin käyttövuoroista.

Sisäliikuntapaikkojen osalta linjauksia 1.6. alkaen vielä harkitaan. Tilojen avauksia tehdään hallitusti. Seuroille tehdään kysely kesän käyttötarpeista.

Kirjastot

Vuoksenniskan ja Rajapatsaan kirjastojen uloslainaamisen toteutus käynnistetään mahdollisimman nopeasti. Kirjastoihin järjestetään ennen uloslainaamisen aloittamista suoja asiakaspalvelupisteisiin. Kaupunki tiedottaa uloslainaamisen aloittamisesta lähipäivinä.

Uloslainaamisella tarkoitetaan sitä, että kirjoja voi lainata etukäteen varaamalla joko Heili-verkkosivujen kautta tai soittamalla suoraan lähikirjastoon virka-aikana. Kirjastoissa ei toukokuussa vielä pääse itse valitsemaan kirjoja.

Pää- ja lähikirjastojen palautusluukut avataan keskiviikkona 6.5.

Lähikirjastot aukeavat laajemmin 1.6.

Pääkirjasto on  suljettuna remontin takia kesäkuun loppuun asti (palautusluukut käytössä).

Museot

Kulttuuritalo Virran museot eli kaupunginmuseo ja taidemuseo ovat suljettuina kesäkuun loppuun asti pääkirjaston remontin vuoksi.

Teollisuustyöväen asuntomuseon avaamisen valmistelut käynnistyvät.  Se on tarkoitus avata kesäkuussa. Tarkempi ajankohta tiedotetaan lähiaikoina.

Virta-opisto

Virta-opisto ei palaa tänä keväänä enää lähiopetukseen, mutta tasosuoritukset toteutetaan oppilaitoksessa entiseen tapaan.

Kesäkurssien toteutumisesta tiedotetaan myöhemmin.

Kesäteatteri

Kesäteatterin Pokka pitää –näytelmän siirtoa harkitaan kesälle 2021. Tästä tarkempia linjauksia tehdään loppuviikosta.

Joukkoliikenne

Linja 4 otetaan jälleen käyttöön 14.5. alkaen talviaikataulujen mukaisesti.

 

Lisätietoja:

Vs. kaupunginjohtaja Kaisa Heino, p. 020 617 2206, kaisa.heinoatimatra.fi (kaisa[dot]heino[at]imatra[dot]fi)

Lisätietoja antavat myös palvelukokonaisuuksien esimiehet.