Kuva
Selviytymiskeinoja etsitään yhdessä.
Selviytymiskeinoja etsitään yhdessä.

Yrittäjät ja Imatran kaupunki valmistelevat hätäapua koronakriisin ajalle

Tiedote
26.3.2020 16:59
Imatran Seudun Yrittäjiltä lista keinoista koronan aiheuttaman kriisin selättämiseksi.

Imatran Seudun Yrittäjät vaativat, että kaupunki pyrkii kaikin keinoin taklaamaan koronakriisin aiheuttamia elinvoimamenetyksiä. Yrittäjien toive on ns. hätäapupaketin luominen alueen elinkeinoelämän tueksi.

Tämän tiimoilta kaupunki kutsui yrittäjäyhdistyksen edustajat torstaiksi palaveriin, jossa keinoja kartoitettiin yhdessä kaupungin yhtiöiden kanssa. Yrittäjäyhdistys toi kokoukseen oman listansa (ks listaus tiedotteen ohessa) niistä toimista, joita nyt tulisi tehdä.

─ Nyt on toimittava heti eikä jäätävä jahkailemaan, yrittäjä Emilio Urpalainen vaatii.

Yrittäjien listaa tullaan käsittelemään ensi maanantaina kaupunginhallituksen puheenjohtajien palaverissa. Toimenpiteistä, jotka liittyvät määrärahojen kohdentamiseen, päättää kaupunginhallitus ja kaupungin tytäryhtiöiden hallitukset ja toimiva johto (liitteen kohdat 2 ja 3). Ehdotuksia puidaan myös kaupunkikonsernin johtoryhmässä.

─ Keskustelu oli minusta hyvää ja ehdotuksissa oli konkretiaa, kaupunginjohtaja Kaisa Heino sanoo.

Jo ennen torstain palaveria on käynnistetty toimenpiteet, jotka vastaavat yrittäjien listan kohtia 4-6 eli yrittäjien laskujen maksuaikoja, yrittäjien vuokria ja kaupungin ostolaskujen maksatusta. Yrittäjien vuokrien maksuajoissa harkintaa tehdään tapauskohtaisesti kunkin yrittäjän kanssa erikseen.

Kaupunki selvittää myös hankintoja, jotka voitaisiin toteuttaa suunniteltua nopeammin (kohta 1). ja suunnata niitä paikallisille yrittäjille. Tästä tullaan käymään aktiivista vuoropuhelua yrittäjien kanssa.

Yrittäjät toivoivat myös imatralaisille perheille avustusta tulojen romahtamisen vuoksi.

─ Kyseessä olisi elintarvikeostokortti niin yrittäjien kuin muiden imatralaisten perheille, jotka tarvitsevat hätäapua. Määrä olisi 2000 kappaletta ja arvo 50 euroa kappale. Yhteensä tarvitaan 100 000 euroa, josta puolet kerätään lahjoituksina yrityksiltä ja yhteisöiltä ja puolet Imatran kaupungilta, Imatran Seudun Yrittäjien puheenjohtaja Markus Sainio avaa ehdotusta.

Tämä ehdotus kuuluu kaupunginhallituksen linjattaviin asioihin.

 

Lisätietoja:

Imatran Seudun Yrittäjien puheenjohtaja Markus Sainio, p. 050 5328142, markus­_sainioathotmail.com (_sainio[at]hotmail[dot]com)

Imatran vs. kaupunginjohtaja Kaisa Heino, p. 020 617 2206, kaisa.heinoatimatra.fi (kaisa[dot]heino[at]imatra[dot]fi)

Imatran Seudun Yrittäjien ehdotukset kaupungille hätäapukeinoiksi

  1. Kaikkia Imatran kaupungin tulevia hankintoja on tarkasteltava uudestaan. Hankintoja aikaistettava niiltä osin kuin mahdollista. Mukaan aito markkinavuoropuhelu paikallisten toimijoiden kanssa, jotta paikalliset yritykset voivat täyttää kelpoisuusvaatimukset. Raportointivelvollisuus tehdyistä toimenpiteistä Imatran Seudun Yrittäjille. Tämän lisäksi kaupungin muita hankintoja kasvatettava vuodelle 2020, painotus paikallisiin palveluihin ja tuotteisiin.
  2. Uudet palvelusetelit kotiin toimitettavien palveluiden ostoon. Jaetaan jokaiseen imatralaiseen kotitalouteen yksi seteli, jonka arvo 20 euroa. Yksinkertainen ratkaisu, josta jätettävä turha byrokratia pois. Kotiin tarjottavat palvelut voivat olla mitä vain, esimerkiksi parturin kotikäynnit, kaupassakäyntiä, jalkahoitaja, muuta kotiapua). Palvelutuottajaksi kelpaa imatralainen (tai Imatran seudun) yritys.
  3. Imatran Lämpö ja Imatran vesi myöntävät määräaikaiset 20 prosentin hinnanalennukset kaikille kaupunkilaisille. Tällä tavalla lisätään paikallista ostovoimaa ja sitä kautta kulutusta, mikä tukee paikallista elinkeinoelämää.
  4. Kaikkiin kunnan saataviin (myös kaupunkiyhtiöt) maksuaikaa ilman viivästyskorkoja.
  5. Mitra ja Imatran kaupunki jättää vuokrat perimättä kahdelta kuukaudelta sellaisilta imatralaisilta yhteisöiltä, joiden toimintaan nyt vallitseva poikkeustilanne vaikuttaa merkittävästi. Tällaisia vuokralaisia ovat esimerkiksi ravintolat, kahvilat, kauppaliikkeet sekä muut pienet ja keskisuuret yritykset ja yhdistykset.
  6. Imatran kaupungin ja konserniyhtiöiden ostolaskujen maksuehto muutetaan siten, että laskut maksetaan heti, kun ne on hyväksytty. Muutoksen seurauksena laskuttajat saavat pääomat huomattavasti nykyistä nopeammin. Lisäksi esitetään maksuajan pidentämistä kaikille Imatran kaupungin ja kaupungin konserniyhtiöiden laskuihin välittömästi 60 vuorokauteen.