Kuva
Pidetään huolta toisistamme. #yhdessä
Pidetään huolta toisistamme. #yhdessä

Ikäihmisten asiointiapua valmistellaan

Tiedote
20.3.2020 16:47
Imatra toimii Eksoten apuna, kolmas sektori hyvin aktivoitunut.

Imatran kaupunki valmistelee yhdessä Eksoten ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa ikäihmisten ja koronatartunan kannalta riskiryhmien asiointipalveluiden, kuten apteekkikäyntien ja kauppapalveluiden järjestämistä.

- Vapaaehtoiset ovat ansiokkaasti tehneet jo tätä työtä, siitä suuri kiitos kaikille yhteistä vastuuta kantaneille. Tarve tulee varmasti kasvamaan lähimmäisen avulle lähiviikkojen aikana koronatilanteen pahetessa. Siksi yhdistämme voimamme myös tässä asiassa, hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala sanoo.

Asiasta tiedotetaan tarkemmin ensi viikon alussa.

Asiaa Imatran osalta valmistelee jatkossa kehittämis- ja työllisyyskoordinaattori Sirkku Sarlomo.

 

Lisätietoja:

Kehittämis- ja työllisyyskoordinaattori Sirkku Sarlomo, sirkku.sarlomoatimatra.fi (sirkku[dot]sarlomo[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2225