Kuva
Taiteilija ja opettaja William Dennisuk asuu Imatralla.
Taiteilija ja opettaja William Dennisuk asuu Imatralla.

Mansikkalan koulukeskukseen William Dennisukin taidetta

Tiedote
11.3.2020 13:36
Ensimmäistä luonnos teoksesta valmistuu lähiaikoina.

Imatran kaupunki on tilannut taideteoksen luonnoksen kuvataiteilija William Dennisukilta Mansikkalan koulukeskukseen.

Dennisuk on Saimaan ammattikorkeakoulun ympäristötaiteen opettaja, joka on tehnyt lukuisia teoksia erilaisiin julkisiin tiloihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on opiskellut kuvataiteita Detroitissa, Chicagossa ja Helsingissä.

Imatralla asuva Dennisuk on syntynyt Yhdysvalloissa. Hän on asunut Suomessa 1980-luvulta lähtien.

Kaupunki otti yhteyttä tunnettuun taiteilijaan, koska haluamme Suomen suurimpaan puukouluun teoksen, joka kestää aikaa ja ilmentää puukoulun ja modernin oppimisen ideaa, miljöö- ja ohjausryhmän puheenjohtaja Anna Helminen sanoo

Lopullinen tilaus luonnoksen jälkeen

Suuri, nykyaikainen puukoulu on sinällään jo oman aikansa monumentti. Teoksen tulee sopia isolle ulkoseinälle. Millaisen haasteen vaatimukset luovat ympäristötaiteelle?

Tämä luo mielenkiintoisen haasteen, koska se eroaa piirtämisen tai maalaamisen tekemisestä studiossa, jossa voi hallita taideteoksen tuotantoa eri tavalla. Tämä vaatii koordinointia eri tahojen kanssa. Työskentelen siis kahdessa roolissa.

 Ensinnäkin on kehitettävä teoksen käsite ja visuaaliset näkökohdat. On pohdittava myös laajemmin paikallista ympäristöä.  Vuoksi on hyvin lähellä. Täällä Suomessa on otettava huomioon myös se, että olemme puoli vuotta pimeässä. Toiseksi minun on toimittava koordinaattorina, projektipäällikkönä ja laadunvalvojana. Joskus tämä toinen rooli voi olla haastavin, Dennisuk miettii.

Nyt tilatusta luonnoksesta kaupunki maksaa 2500 euron palkkion. Jos luonnos vastaa miljöö- ja ohjausryhmän odotuksia, taiteilijalta tullaan tilaamaan lopullinen työ.

Tiukka aikataulu

Aikataulu työlle on tiukka, sillä työn tulisi olla valmis 31.8.2020 tai viimeistään 1.12.2020. Luonnoksen tulee olla valmis jo maaliskuun 31. päivä.

Aikaikkuna on haastava, mutta silti uskon että projektin valmistuminen on mahdollista kesän lopussa. Tämä riippuu paljon alihankkijoiden aikatauluista.

Parasta olisi jos työ voitaisiin asentaa, kun rakennusvälineitä on vielä paikoillaan. Suomalaisen kesän työaikataulut voivat olla haastavia, mutta toivon, että saamme kaiken tehtyä kesällä. Se, että asun Imatralla, helpottaa projektin koordinointia, Dennisuk toteaa.

Aiemmin kaupunki tilasi luonnokset Mansikkalan koulukeskukseen kahdelta muulta taiteilijalta.

Heidän tekemänsä luonnos oli mielenkiintoinen. Siinä oli paljon semanttisia merkityksiä. Tällä kertaa emme kuitenkaan voineet toteuttaa työtä juuri tähän kohteeseen, Helminen toteaa.

Imatra tilaa jokaiseen kolmeen uuteen koulukeskukseen prosenttitaidetta, jonka tekijöillä on jokin sidos kaupunkiin. Vuoksenniskalla taideteoksen toteutti kuvataiteilija Jarkko Liutu. Kosken koululle on tulossa taiteilija Zindy Vähäkankaan teos.

 

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen,  p.0206172280,  anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)

Kuvataiteilija William Dennisuk, williamdennisukathotmail.com (williamdennisuk[at]hotmail[dot]com)