Kuva
Katuhiekan putsaus aloitetaan

Katujen harjaaminen hiekoitushiekasta aloitetaan

Tiedote
9.3.2020 16:52
Aikaisella katujen harjauksella pyritään lyhentämään katupölykautta.

Imatralla katujen harjaus aloitetaan huomenna. Pitkän ajan ennusteet lupaavat lämmintä kevätsäätä, joten hiekoitushiekan poiston on voinut aloittaa. Ensimmäisenä harjataan katupölystä kauppojen ympäristöt ja keskusta-alueet eli paikat, joissa ihmiset eniten liikkuvat. Pyöräteiden harjaus aloitetaan myös mutta tässä vaiheessa hiekkaa jätetään vielä tunneleihin ja ylämäkiin mahdollisten liukkauksien varalle. Yöpakkaset saattavat aiheuttaa katkoja harjauksessa. 

-    Keräsimme hiekkaa tänä vuonna ensimmäisen kerran jo tammikuussa, jolloin oli viitisen astetta lämmintä, kertoo vastaava mestari Kimmo Kauhanen Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy:stä. 

Toimintatapojen muutoksella on Imatralla pyritty vähentämään hiekoitushiekan määrää. Lumi- ja jääpintoja on karkaistu aurojen alaterillä ja hiekoitusta on kohdennettu paikkoihin, joissa ihmiset liikkuvat. Tänä vuonna hiekotushiekkaa on käytetty alle 1000 tonnia, mikä on noin neljännes lumisena talvena käytetystä hiekasta. Hiekan väheneminen tuo selvää säästöä, ei pelkästään hiekan määrässä vaan myös työssä. Noin tunnin hiekoituksen poistaminen kaduilta vie koneilta aikaa kolmisen tuntia. 

-    Tämä on yksi meidän kestävän kehityksen ekoteko. Toivon, että pystymme myös vaikuttamaan katupölyn määrään ja sitä kautta keväiseen ilmanlaatuun.  Aikaistamalla katujen putsausta pyrimme lyhentämään hankalaa katupölykautta, jatkaa Kauhanen. 

Katujen siivouksen etenemisestä tiedotetaan lisää kevään aikana. 

Lisätietoja: Jarmo Varjus, Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy, Aluekunnossapito p. 0400152659, jarmo.varjusatimatrankipa.fi (jarmo[dot]varjus[at]imatrankipa[dot]fi)