Kuva
Tainionkosken kivikoulu jatkaa elämänsä.
Tainionkosken kivikoulu jatkaa elämänsä.

Tainionkosken koulusta taiteiden talo

Tiedote
19.2.2020 17:44
Suunnitteilla muun muassa taiteilija- ja harrastetiloja sekä omatoimikutomo.

Tainionkosken koulurakennuksesta tulee taiteiden talo. Järjestöjen ja harrastajien yhteisen talon ideaa väläyteltiin julkisuuteen ensimmäisen kerran viime lokakuussa.

Ideana on, että Tainionkosken kivikoulurakennus säilyy ja siitä tehdään eri taidealojen ja kädentaitojen yhteinen tukikohta, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen kertoo.

Pyrkimyksenä on kasata saman katon alle taiteen ammattilaisia ja harrastajia.

Kevään aikana tullaan käymään keskusteluja muun muassa kaupungin tiloissa vuokralla olevien taiteilijoiden ja seurojen kanssa. Yksi neuvotteluun kutsuttava taiteilijaryhmä on Havurinne 1:ssä työskentelevät taiteilijat sekä Itä-Siitolan vanhan liikuntasalin käyttäjät.

Neuvottelut ja tilakartoitukset tehdään kevään aikana. Koulun muutostyöt toteutetaan ensi kesänä, joten toiminta Tainionkosken taiteiden talolla voisi alkaa syksyllä, Turunen kertoo.

Myös Virta-opiston toimintoja Tainionkoskelle

Jo nyt on selvillä, että joitakin Virta-opiston kädentaitojen kursseja tullaan järjestämään Tainionkosken taiteiden talossa.

 Sinne sijoittuvat osa kädentaitojen ja kuvataiteen opetuksesta. Pääosin toimimme Mansikkalan ja Vuoksenniskan koulukeskusten tiloissa, Virta-opiston rehtori Sarianna Purtilo kertoo.

Osa taide- ja kädentaitojen kurssivalikoimasta on vielä selvityksen alla. Näistä kerrotaan myöhemmin keväällä.

Tainionkosken taiteiden taloon on suunnitelmissa myös kudonnan harrastajille ns. omatoimikutomo.

Kaupunki toivoo yhteydenottoja seuroilta ja taiteilijoilta, joita kiinnostaa sijoittuminen taiteiden taloon.

Suunnitelmat ovat hyvin alkuvaiheessa. Olisi hyvä, että nyt kaikki ideat tuotaisiin julki ja voisimme yhdessä suunnitella tulevaa tilankäyttöä, Turunen sanoo.

Tilakyselyihin vastaa isännöitsijä Katriina Tella, 05 235 2831 katriina.tellaatmitra.fi (katriina[dot]tella[at]mitra[dot]fi)

Ruokala vuokrataan yrityskäyttöön

Tainionkosken koulurakennuksen uusiokäyttöä suunnitellaan, koska opetustoiminta siirtyy sieltä Mansikkalan uuteen koulukeskukseen ensi elokuussa.

Kivikolulun ohella koulunmäellä säilyy ruokalan rakennus. Sitä tullaan tarjoamaan vuokralle yrityskäyttöön esimerkiksi pitopalvelu-, leipomo- tai ruokalayrityksille. Muut koulualueen kiinteistöt tullaan purkamaan.

 

Lisätietoja:

Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, p. 020 6174450, sami.turunenatimatra.fi (sami[dot]turunen[at]imatra[dot]fi)

Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino, p.020 6172206, kaisa.heinoatimatra.fi (kaisa[dot]heino[at]imatra[dot]fi)

Rehtori Sarianna Purtilo 020 617.5401, sarianna.purtiloatimatra.fi (sarianna[dot]purtilo[at]imatra[dot]fi) (lomalla 3.3. asti)