Kuva
Voittajaksi valittiin Mäihä.
Voittajaksi valittiin Mäihä.

Mäihä voitti Imatran Ukonniemen toimintapuiston ideakilpailun

Tiedote
12.2.2020 15:49
Yleisöäänestyksen voittajaksi selvisi ehdotus imatraLAINE.

Imatran kaupunki ja Lappset Group Oy järjestivät yhteistyössä aluesuunnittelun ideakilpailun viime vuonna kohteena Ukonniemen taimitarhan alue. Palkintolautakunta valitsi voittajaksi Hämeen ammattikorkeakoulun kahden opiskelijan tiimin ehdotuksen Mäihä. Ehdotukseen liittyvä selostus.

Yleisöäänestyksen voittajaksi selvisi ehdotus imatraLAINE. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden varjoraadin valinta oli Voimala.

Kaikki palkitut kilpailutyöt olivat Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemiä ehdotuksia. Tulokset julkistettiin tänään 12. helmikuuta 2020 Jyväskylässä Viherpäivillä.

Ideakilpailulla ehdotuksia Ukonniemen kehittämiseen

Palkintoraadin mukaan voittajatyössä oli huomioitu monipuolisten toimintojen ja avoimeksi jäävien alueiden sijoittelu erinomaisesti. Maaston muotoilu, reitit ja kasvillisuuden valinnat olivat taiten suunniteltuja. Ideakilpailun voittanut työ nimeltään Mäihä oli opiskelijoiden Sanni Virjulan ja Johanna Kuurilan laatima ehdotus, ja se palkittiin 3 000 eurolla.

Toiseksi sijoittunut Kipinä palkittiin 1 800 euron tunnustuksella, ja se oli Sanna Agrillanderin, Eila Hannulan, Päivi Kokkolan ja Tiina Paalasmaan käsialaa. Palkintoraadin mielestä kilpailutyö oli tasaisesti suunniteltu ja monipuolisin toiminnoin varusteltu ehdotus, jossa oli huomioitu entisen taimitarhan historiaa puuston muodossa.

Kolmanneksi sijoittui kaksi ehdotusta: Riikka Lipsasen Virtaus sekä Leea Purasen, Tanja Vaalivirran ja Miia Vehkaperän imatraLAINE, joka sai kunniamaininnan ja voitti myös yleisöäänestyksen. Kolmanneksi sijoittuneet ehdotukset palkittiin molemmat 900 euron tunnustuksella.

Imatran kaupungin nettisivuilla olleella yleisöäänestyssivustolla vieraili yli 1 200 kävijää, ja ääniä jätettiin 450. Yleisöäänestyksen voittaja sai 700 euron suuruisen tunnustuksen.

Liikuntatieteellisen opiskelijoiden varjoraati valitsi Voimalan

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen alan opiskelijoiden varjoraati valitsi mielestään parhaaksi ehdotukseksi Voimalan, joka oli opiskelijoiden Ella Kaakkolan ja Maria Ingströmin tekemä. Varjoraati painotti valinnassaan eri-ikäisille suunniteltuja monipuolisia liikunta-alueita sekä eri osa-alueiden haastavuutta ja yhteensopivuutta. Varjoraadin voittanut työ palkittiin 700 eurolla.

Maisema-arkkitehtuurin ja maisemasuunnittelun opiskelijoille suunnattuun kilpailuun jätettiin yhteensä 16 ehdotusta, joista esiraati valitsi kahdeksan palkintolautakunnalle esiteltäviksi. Voittajat valittiin suljetulla lippuäänestyksellä 15. tammikuuta pidetyssä palkintolautakunnan kokouksessa.

Kaupunki miettii mitä ja miten suunnitelmia jatkossa hyödynnetään.

Saimme paljon hyviä kilpailutöitä. Olemme siitä iloisia ja jopa yllättyneitä. Nyt katsomme, miten näitä suunnitelmia voimme hyödyntää pala kerrallaan. Voimme poimia parhaita paloja useista kilpailutöistä toteutukseen, Imatran kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen toteaa.

Lappset Group Oy on järjestänyt yhteistyössä kuntien ja kaupunkien kanssa aluesuunnittelun ideakilpailuja 44 vuoden ajan.

Ideakilpailu on osa Lappsetin yhteiskuntavastuullista toimintaa sekä asiakas- ja korkeakouluyhteistyötä.

 

Lisätietoja:

 

Erika Luhtanen, kaupunginpuutarhuri, Imatra, puh. 020 617 4322, etunimi.sukunimiatimatra.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]imatra[dot]fi)

Aarni Mertala, Konseptipäällikkö, Lappset Group Oy, puh. +358 400 328 481, etunimi.sukunimiatlappset.com (etunimi[dot]sukunimi[at]lappset[dot]com)