Kuva
Tainionkosken koulun kenttä

Imatralla pääsee nyt luistelemaan

Tiedote
5.2.2020 11:54
Ulkojäät ovat luistelukunnossa tämän päivän aikana.

Imatralla ulkojääkentät on saatu jäädytettyä. Kentille pääsee tämän päivän aikana ja kenttiä löytyy ympäri Imatraa. 

Vuoksenniskalla pääsee luistelemaan sekä kaukalossa ja että kentällä, josta on jäädytettynä noin puolet.  

Imatrankoskella voi luistella Imatrankosken isolla kentällä, josta jäädytettynä on noin kolmannes. Mikonpuiston isosta kentästä on jäädytetty puolet.

Mansikkalassa luistellaan Linnalan pikkukentällä koulun moduulien vieressä. Tainionkosken koulun kaukalo ja sen ympärillä oleva avojää on myös luistelukunnossa. 

-    Muita kenttiä ei tulla jäädyttämään, vaan yritetään saada nämä pysymään luistelukunnossa mahdollisimman pitkään, sillä ensi viikolle on luvassa jälleen plus-asteita ja vesisateita, kertoo työnjohtaja/ liikuntapaikkamestari Jani Niittynen. 

Lisätietoja: työnjohtaja/ liikuntapaikkamestari Jani Niittynen, Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy, p. 040 677 9137, jani.niittynenatimatrankipa.fi (jani[dot]niittynen[at]imatrankipa[dot]fi).