Kuva
Imatralla esimerkiksi kielten opetukseen on panostettu.

Imatran opetustarjonnassa on valinnan varaa

Tiedote
29.1.2020 18:31
Nyt haku käynnissä englanninkielisille luokille ja Itä-Suomen kouluun sekä musiikkiluokalle. Lukio-opetukseen useita vaihtoehtoja.

Imatralta ei ole välttämätöntä lähteä erityiskouluihin. Johonkin aineeseen painotettua opetusta saa Imatralla niin peruskoulussa kuin lukiossa varsin laajasti.

Peruskoulun puolella kaupungissa voi opiskella kieli-, liikunta- ja musiikkipainotteisesti. Luonnontieteisiin painottuvaa opetusta on saatavilla Vuoksenniskalla.

Lukion puolella on samoin liikunta- ja kulttuuriakatemian opintoja, kaksoistutkintomahdollisuus, IB-tutkinto sekä Itä-Suomen koulun venäjänkielinen lukio.

Imatralla on mahdollisuus opiskella hyvin monipuolisesti ja vahvistaa näin oppilaan vahvuuksia oman koulupolkua varten aina esiopetuksesta toiselle ja korkea-asteelle saakka, opetuspalveluiden päällikkö Minna Rovio kertoo.

Perusopetuksen oppilaille kuuluu myös kulttuuripolku, YES-yrittäjyyskasvatus, LUT junior University –opinnot. Kerhotoiminta ja hankkeet kuten Nesttec-robotiikkahanke monipuolistavat perusopintoja niitä kaipaaville.

Hakuaika meneillään kielissä 

Peruskoulussa on meneillään uusien opiskelijoiden haku kielipainotteisille linjoille ja musiikkiluokalle.

Eskarilaisten haku kaksikielisille luokille (englanti) päättyy 5.2. Kaksikieliselle luokalle on voinut hakea jo 1. luokalle ilmoittautumisen yhteydessä.

Hakijoiden valintakokeet järjestetään 11.-13.2. Tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan henkilökohtaisesti kieliluokalle hakeneille. Valintakoe ei vaadi luku- tai kirjoitustaitoa tai englannin kielen osaamista. 

Lisää tietoa kaksikieliselle luokalle hakemisesta täältä.

Suomalais-venäläiseen säätiöpohjaiseen Itä-Suomen kouluun on myös haku meneillään. Hakuaika päättyy 31.1.  Itä-Suomen koulun hausta lisää täältä.

Niin kaksikielinen opetus kuin Itä-Suomen koulun toiminta tapahtuu Kosken koulukeskuksessa. Kosken painopisteenä ovat kielet ja kansainvälisyys.

Musiikkiluokilla opetusta annetaan kolmannelta luokalta alkaen. Musiikkiluokat toimivat Mansikkalan koulukeskuksessa. Haku musiikkiluokalle päättyy 31.1.

Toisen asteen haku alkaa helmikuussa

Yhteishaku toisen asteen oppilaitoksiin on 18.2.–10.3.2020. Imatralla toisen asteen koulutusta tarjoavat Imatran yhteislukio ja Saimaan ammattiopisto.

Imatran yhteislukio tarjoaa perinteisen lukion ohella opintoja musiikin ja tanssin harrastajille kulttuuriakatemian myötä. Myös tavoitteellisesti urheileville on oma harjoittelua tukeva Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilun ylläpitämä urheiluakatemia.

IB-lukio tarjoaa puolestaan englanninkielisen, kansainvälisen lukiotutkinnon. Vastaavasti venäjän kieleen ja kulttuuriin painottuvaa lukio-opetusta tarjotaan Itä-Suomen koulun lukiossa, jonka opiskelijat opiskelevat yhdessä yhteislukion oppilaiden kanssa.

Imatran yhteislukio tekee tiivistä yhteistyötä niin LUT-yliopiston kuin Itä-Suomen yliopiston kanssa. Tällä pyritään turvaamaan opiskelijoiden valmentautuminen jatko-opintoihin.

─ Ensi syksystä alkaen meillä on tarjota uudenaikaiset, laadukkaat ja turvalliset tilat Suomen suurimmassa puukoulussa, yhteislukion rehtori Mika Strömberg sanoo.

Urheiluakatemia tukee kilpaurheilijoita

Urheiluakatemian opintoja on lukion lisäksi tarjolla myös ammattiopiston ja peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaille, jotka harrastavat kilpaurheilua.

Urheiluakatemiaan hakuaika on maaliskuun loppuun mennessä. Urheiluakatemiaan pyrkivät lukiolaiset ja ammattioppilaitoksen oppilaat hakevat ensin yhteishaussa koulutuspaikkaa ja kevään erillisessä haussa akatemiaoikeutta.

Myös kulttuuriakatemiaan pyrkivien on ensin haettava opiskelupaikkaa yhteishaussa ja akatemiaopintoihin ilmaistaan kiinnostus valintakortin täytön yhteydessä  maaliskuussa.

Urheiluakatemian hausta lisätietoja täältä.

 

(Tiedotetta täydennetty 30.1.: Musiikkiluokan haku jatkuu 31.1. asti)

Hakuaikataulut

  • Haku kaksikieliseen (englanti-suomi) opetukseen meneillään. Haku päättyy 5.2.
  • Itä-Suomen koulun oppilashaku päättyy 31.1.
  • Yhteishaku toiselle asteelle 18.2.-10.3.
  • Haku urheiluakatemiaan maaliskuun loppuun mennessä. Jos olet menossa toisen asteen oppilaitokseen, hae lukio- tai ammattioppilaitospaikkaa normaalisti tätä ennen yhteishaussa.

Tutustu kaksikieliseen opetukseen

  • Kaksikieliseen opetukseen voi myös tutustua Open house -päivänä torstaina 30.1.2020 klo 9-12 klo 9 Kosken koulun metsämoduulilla (harmaa moduulirakennus).
  • Torstaina 30.1.2020 järjestetään myös info-tilaisuus 18 alkaen Kosken koulukeskuksessa Lyseon salissa (Kanavakatu 8) kaksikieliseen opetukseen haluavien lasten huoltajille.