Kuva
Paikalle oli tullut noin 80 henkilöä.

Uimahallin ja urheilutalon kuntalaiskuuleminen keräsi väkeä kaupungintalolle

Tiedote
28.1.2020 22:01
Mielipiteitä kerättiin paikasta ja siitä, mitä urheilukiinteistöissä tulisi voida harrastaa.

Imatran kaupunki järjesti uimahallin ja urheilutalon käyttäjille mahdollisuuden kertoa mielipiteitään ja toiveitaan tulevaisuuden urheilukiinteistöistä. Paikalla oli noin 80 henkilöä. Mielipiteitä kerättiin päätöksenteon tueksi maaliskuun puolessa välissä järjestettävää kaupunginvaltuuston seminaaria varten. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok.).

Kaupunginhallitus on linjannut, että vanhaa kiinteistöä ei enää kunnosteta. Tässä vaiheessa valmistelussa on malli, jossa urheilutalo sijoittuu Ukonniemeen ja uimahallille mietitään paikkaa joko Ukonniemestä tai Mansikkalasta. Ukonniemen vaihtoehdossa on kaksi mallia uimahallille: 25 ja 50 metrin altaat. Mansikkalaan on vaihtoehtona 25 metrin allas.

─ Mitään ei ole vielä päätetty. Allas voi olla minkälainen missä tahansa. Alustava ajatus oli, että imatralaisille riittää 25 metriä, mutta jos halutaan elinvoimapäätöksellä tehdä isompi allas ja pyrkiä vahvistamaan elinvoimaa, sen paikka on Ukonniemi, jossa on muu urheiluinfra, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, tilaisuutta johtanut Helminen sanoo.

Kaupunginjohtaja Kai Roslakka otti kantaa muun muassa sosiaalisessa mediassa olleeseen keskusteluun siitä, onko nykyinen urheilutalo ja uimahalli oikeasti huonossa kunnossa.

Kun keskustellaan yli 20 miljoonan euron peruskorjausinvestoinnista, on päätöksenteon perustuttava faktoihin, Roslakka toteaa.

Alla on liitteenä julkaistu tiivistelmä Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n peruskorjauksen arvioraportista. Myös hinta-arvio (20,4 milj. €) peruskorjauksesta on Vahanen-yhtiön laskema. Uudisrakennuksen hinta-arviot ovat Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n arvioita. Ne on laskettu valtakunnallisen standardin mukaan. Eri vaihtoehtojen käyttökulujen hinta-arvioilaskelmat eivät vielä ole valmiita.

Tilaisuudessa oli kannattajansa niin Mansikkalalle kuin Ukonniemelle sekä peruskorjaukselle ja uuden rakentamiselle. Myös peruskorjauksen hinta-arviolla oli epäilijänsä. Puheenvuoroja käytettiin yhteensä 14 ennen kuin osallistujat siirtyivät työpajoihin, jossa mielipiteitä haarukoitiin mahdollisimman monelta.

Kirjatut mielipiteet julkaistaan kaupungin verkkosivuilla helmi-maaliskuussa. Esitettyihin kysymyksiin pyritään myös vastaamaan. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään eri tahoille helmikuun aikana.

 

Tilaisuuden taltioinnin voi katsoa tästä.

 

Lisätietoja:

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, p. 040 548 3790, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)

Kaupunginjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakkaatimatra.fi (kai[dot]roslakka[at]imatra[dot]fi)

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala,  p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)

 

Alustavia hinta-arvioita

  • Nykyisen uimahallin ja urheilutalon peruskorjaus:        20,4 miljoonaa euroa
  • Uusi urheilutalo Ukonniemeen:                                        10,3 miljoonaa euroa
  • Uusi uimahalli Mansikkalaan (25 m):                                noin 8 miljoonaa euroa
  • Uusi uimahalli Ukonniemeen (25 m):                               7,3 miljoonaa euroa
  • Uusi uimahalli Ukonniemeen (50 m):                               13,3 miljoonaa euroa