Mustan ja valkoisen teatterifestivaali kesä 2019

Imatran kaupungin tapahtumatuki 2020 haussa

Vuoden 2020 Imatran tapahtumien tukihaku on käynnistynyt. Hakemuksia voi nyt jättää koko vuoden ajan.

Vuonna 2020 jaettava tukisumma on Imatran kaupunginhallituksen päätöksellä 20.000 euroa ja tukea myönnetään usealle eri tapahtumalle, jotka järjestetään vuoden 2020 aikana. 

-    Tuella pyritään tukemaan uusia tapahtumia, mutta sitä voi hakea myös olemassa olevien tapahtumien uudistamiseen ja kehittämiseen, kertoo Pentti Miikki Imatra Base Camp Oy:sta. 

Tuki on suunnattu erityisesti tapahtumille, joilla on merkitystä alueen taloudelle ja elinkeinoelämälle, esimerkiksi viihde-, kulttuuri- tai liikuntatapahtumat.  Se on tarkoitettu ensisijaisesti tapahtuman markkinointiin, näkyvyyden kasvattamiseen ja tuotanto-organisaation kehittämiseen ja vahvistamiseen.  Tuki on harkinnanvaraista ja sen ehdoista tehdään sopimus saajan kanssa. 

Viime vuonna tukea myönnettiin kymmenelle tapahtumalle. 

Tapahtumatuottajille järjestetään infotilaisuus Kulttuuritalo Virran Vierashuoneella keskiviikkona 19.2.2020 klo 18.00. 

Hakulomakkeeseen 

Lisätiedot: 
Pentti Miikki, Imatra Base Camp Oy, puh. 020 617 7011, pentti.miikki@imatrabasecamp.fi   
Panu Kärri, Imatra Base Camp Oy, puh. 020 617 7009, panu.karri@imatrabasecamp.fi 

 

Tapahtumatuki

Hakulomake: https://www.webropolsurveys.com/S/283A41F5B9DDFE50.par

Jaettava summa on 20.000 euroa. Hakuaika on koko vuosi. Tukihakemukset käsitellään noin 14 vrk kuluessa niiden saapumisesta. Hakija saa ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen kopion täyttämästään tukihakemuksesta.  Hakijoille ilmoitetaan tukipäätöksestä sähköpostitse välittömästi tukihakemuksen käsittelyn jälkeen.

Tuki myönnetään:

  • tapahtumille, joilla merkitystä alueen taloudelle ja liike-elämälle (mm. viihde-, kulttuuri- tai liikuntatapahtumat)
  • uusille tapahtumille
  • vanhojen tapahtumien uudistamiseen ja kehittämiseen
  • ensisijaisesti tapahtumien markkinointiin, näkyvyyden kasvattamiseen ja tuotanto-organisaation kehittämiseen ja vahvistamiseen
  • Imatralla vuonna 2020 tapahtumiin